Tämä postaus on toinen osa sarjasta, jossa käsittelen argumentoinnin virheitä. Aiemmin julkaisin postauksen virheargumentista nimeltä argumentum ad ignorantiam.
Huumori on iloinen asia. On ilahduttavaa nähdä ihmisten pilailevan itselleen. Varsinkin, jos se tehdään älykkäästi (kts. kohta 1:48). Tämä ei ole sitten mikään kannanotto Väyrysen puolesta tai vastaan. Itseironian taidolla ei nähdäkseni ole mitään tekemistä presidentin tehtävien kanssa.
Toisten kustannuksella pilailu taas on sekä helpompaa että vaikeampaa. Sitä on äärimmäisen helppo viljellä, mutta melkoisen paljon vaikeampaa tehdä niin, että pilailun kohdekin nauraa.
Tämä postaus ei käsittele huumoria. Piste. Ei kun kolme pistettä...
(Tässä yritän olla älykkään ja leikkisän itseironinen. Kaikki lisäpisteet ovat tarpeen.)
Pilailu vakavassa keskustelussa voi olla piristävää, mutta se voi myös luoda ikijään keskustelukumppaneiden välille. Niin käy, jos yrittää tehdä joko keskustelukumppanista tai hänen väitteestään naurettavan. Vastustajan mollaaminen on ilkeää. Nyt kuitenkin käsittelen sitä, että mollataan vastustajan väitettä. Tällä on tarkoitus tehdä vastustajan väite niin naurettavaksi, että vastakkaisen väitteen voisi kuvitella olevan tosi. Tätä argumentointivirhettä kutsutaan nimellä olkinukke.
Olen itsekin käyttänut sitä aivan tahallani. Olkinukke voi siis esiintyä myös keskustelunavauksessa. Olkinuken voi piilottaa paremminkin. Edellisessä aivan oikein huomautetaan, että maahanmuuttokriittisten ajatukset puetaan jatkuvasti olkinukkeen. Se tosiaan vaikeuttaa asiallista maahanmuuttokeskustelua. Mutta sitten tehdäänkin heti perään olkinukke väitteestä "maahanmuuttokriittisyys on rasismia" esittelemällä rasistin karikatyyri. Tässä vielä yksi esimerkki tasapuolisuuden vuoksi. Tämä ei sitten ole mikään kannanotto Perussuomalaisten puolesta tai vastaan. Olkinuken osaa rakentaa jokainen poliitikkokoulun ekaluokkalainen.
Lisää virheargumentteja täällä.
Lisätty 16.12. 2011
Julkaisun jälkeen Mikko kommentoi ja kertoi paremmasta esimerkistä.
Tosi ja epätosi, tiede ja näennäistiede, kaupankäynti ja huijaus. Miten erotamme nämä toisistaan?
16.12.2011
3 kommenttia:
Saa kommentoida, mutta asiattomuudet poistan.
Asiattomuutena pidän esimerkiksi mainoksia, perustelemattomia mollauksia, täysin asian vierestä kirjoittamista tai kilometrien mittaisia kommentteja.
Asiattomuutena en pidä reipasta kritiikkiä, jos sitä edes jotenkin on perusteltu. Jos saat minut kiinni hölmöydestä, sekään ei ole asiatonta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Heippa Juha!
VastaaPoistaMietin kovasti miksi käytät postaustani perussuomalaisten vaaliohjelman koulutuspoliittikka -osiosta esimerkkinä "olkinukeista" tai maahanmuuttokeskustelusta tai virheargumebtaatiosta. Itse puhun postauksessa maahanmuutosta vain koska perussuomaisten koulutuspolitiikka käsittelee sitäkin.
Mutta siis, kyseisen postauksen ideana oli analysoida perussuomalaisten koulutuspoliittisia tavoitteita ja päästä mielikuvien ylitse, sillä aiheesta keskusteltiin tuolloin vaalien alla jonkin verran. Tekstin alussa on yhteenvetoa, jonka jälkeen on tarkempi ja perustellumpi analyysi. Jokaiseen päätelmääni on liitetty suora lainaus itse vaaliohjelmasta. Jos päättelyssäni tai argumentoinnissa on loogisia virheitä, niin toivon että osaisit myös ne sieltä erotella. Omista virheistään voi nimittäin oppia.
Toki myönnän että en jaa perussuomalaisten ideologiaa tai arvomaailmaakaan kokonaan ja että kirjoituksella oli tietystikin poliittisia tarkoitusperiä. Se ei kuitenkaan mielestäni tee argumenteistani suoraan mitättömiä tai olkinukkea. Myönnän toki auliisti olevani "poliitikkokoulun ekaluokkalainen" mutta koulutuspolitiikkaan minulla on jonkin verran kokemustakin.
Mukavaa kuitenkin että olet tutustunut tekstiin ja se on ilmeisesti herättänyt ajatuksia. Se oli tarkoituskin. Huomattavasti huterampaa ja argumentointia sekä räikeää vastustajan mollaamista "huumorin" ja "ironian" rajoilla keikkuen voit lukea vaikka tästä: http://mikkosiitonen.net/2011/12/15/ammattiloukkaantujat/
Yst. terv.
Mikko
Hei Mikko
VastaaPoistaEn tosiaankaan tarkoittanut sanoa, että kirjoituksessasi oli vikaa. Etsin postaukseni loppuun esimerkkiä "vastapuolelta" ja sinun kirjoituksesi oli ensimmäinen, joka tuli vastaan. Onhan siinä avauskappaleessa esitetty samassa yhteydessä perussuomalaisten koulutuspolitiikka ja jatkosodan hyökkäysvaihe yläasteella. Vaikka vitsinä olikin esitetty.
Tosiaan, tuo sinun ehdottomasi on paljon paljon parempi. Kiitos.
Olen iloinen, että satuin juuri sinun blogiisi, taidanpa lukea sitä vähän lisää.
Tässä kommenttipuolella voin paljastaa, että olen samoilla linjoilla kanssasi tuosta perussuomalaisten koulutuspolitiikasta. Luin kauhulla itsekin sitä paperia, kun se julkistettiin. En tosiaankaan tunnustaudu persuksi. Kirjoituksesi oli täyttä asiaa.
VastaaPoista