Näytetään tekstit, joissa on tunniste puffi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puffi. Näytä kaikki tekstit

2.6.2013

Eläinrääkkäystä kuhmolaisittain


Olen usein valitellut sitä, että Ylen aluetoimitukset kerran toisensa jälkeen esittävät paikallisten uskomushoitajien bisneksiä uutisina. Tänään asialla oli vaihteeksi Ylen luontotoimitus. "Uutisen" mukaan hyvää linimenttiä saadaan, kun 80-prosenttista alkoholia sisältävä pullo haudataan melkein kokonaan muurahaispesään niin, että muurahaiset tippuvat viinan joukkoon. Sen jälkeen pullo viedään kellariin muutamaksi kuukaudeksi.

Linimentti kuulemma auttaa lihaskipuihin ja hyönteisten puremien aiheuttamaan kutinaan. Linimentin tekijä, kuhmolainen Esko Oinas-Panuma ei kerro vaikutusmekanismeista, mutta viittaa aineen luonnollisuuteen ja muurahaishappoon. Epäselväksi jää, miksi muurahaisia pitää tällä tavoin kiusata muurahaishapon saamiseksi. Helpompi olisi hankkia teollista muurahaishappoa tai ainakin kerätä muurahaiset nopeammalla tavalla ja tappaa ne ennen niiden hukuttamista viinaan. Mitään tutkimuksia aineen tehosta ei tietenkään ole olemassa, vaikka epäilemättä aineella on ainakin antiseptisia vaikutuksia. Samalla aineella ilman muurahaisia olen tottunut puhdistamaan ihon ennen verinäytteen ottamista. Oinas-Panuma tosin käyttää vodkaa, jota myös kehuu luonnontuotteeksi.

Jotta varmasti uskoisimme vähemmän tämän "kusijaislinimentin" tehoon, mainitsee Oinas-Panuma harrastavansa kalevalaista jäsenkorjausta. Siitä enemmän joskus toiste.

Miksi ihmeessä näissä "uutisissa" on aina jokin vaihtoehtohoito? Miksi paikallistoimitukset eivät tee juttua lääkäristä, joka ottaa flunssapotilaita vastaan omalla vastaanotollaan? Tai putkimiehestä, joka paitsi korjaa vuodot, myös ottaa kengät pois eteisessä ja siivoaa jälkensä lähtiessään?


Lisää uutisina esitettyjä mainoksia:

Mainos vai uutinen?

Mainos vai uutinen?


Tämän postauksen tehtävä on kerätä yhteen kirjoitukset, jotka käsittelevät uutisina esitettyjä mainoksia.





Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 6 (aina vaan tutkimuksista) 22.12.2011


Yle myy humpuukia, sinä maksat (osa 1: pulssi- ja kielidiagnostiikka) 18.12.2012

Yle myy humpuukia, sinä maksat (osa 2: vapaudu varjoista) 18.12.2012

Eläinrääkkäystä kuhmolaisittain  2.6.2013

18.2.2012

Yle myy humpuukia, sinä maksat (osa 2: vapaudu varjoista)

Kirjoitin tänään jo pulssi- ja kielidiagnostiikasta, jota Ylen Etelä-Karjalan aluetoimitus markkinoi.

Myöhemmin päivällä kunnostautui Pohjanmaan aluetoimitus, jonka mukaan vaivat heijastavat menneisyyttä. Otsikon perusteella kuvittelin, että erilaiset huonot tavat johtavat erilaisiin vaivoihin myöhemmin. Kuten vähäinen liikunta selkäkipuihin tai tupakoiminen keuhko-ongelmiin.

Olin väärässä. Jutussa puhuttiinkin kansanparantajasta, jonka käsitykset sairauksien syistä poikkeavat niin antiikin, muinaisen Kiinan kuin nykylääketieteenkin opeista. Hänen käsityksensä mukaan kehon eri osat varastoivat erilaisia tunteita. Esimerkiksi pelko voi ilmetä polvikipuna tai vanha trauma niskakipuna. Muita terveyteen vaikuttavia asioita ovat mm. henkimaailma, varjot ja energiat.

Jos varjot, energiat tai henkimaailma haittaavat elämääsi, apuun astuu tietenkin henkiparantaja, jutussakin mainittu Matti Porkka. Parantamiseen hän käyttää mm. energiahoitoja, reikiä, kukka- ja vyöhyketerapiaa sekä numerologiaa. Hän myös opettaa vapautumaan varjoista.
 
Miten tämä parantaminen tapahtuu, jää hieman epäselväksi, vaikka luin sekä puffin että parantajan mainossivut. Ehkä asia selviää, kun maksat Matin palveluista.

Sitäpaitsi, miten voisi vastustaa CD-levyä, joka sisältää parantavien numeroiden värähtelyjä!

Yle halusi siis myydä tuota. Miksi emme ostaisi?

(Maksoimmehan mainoksenkin.)

Kaikki mainitut hoidot ovat varmasti aivan mukavia ja miellyttäviä. Suosittelen niitä lämpimästi, kunhan ymmärrät, että ne ovat vain leikkiä. Oikea parantaja ei yritä ajaa varjoja tai pelkoja polvestasi, jos telot sen pallopelissä.


30.12.2011

Kiitos, Yle!

Kaikki valtamediat sortuvat säännöllisesti mainostamaan huuhaata ja hölynpölyä. Toiset useammin, toiset harvemmin. Huuhaan myyjät kun ovat usein hyviä myyntityössään ja puffit menevät usein läpi ainakin jossain mediassa.

Yle on hienosti kutsunut astrologiaa huuhaaksi ja varoittanut ottamasta sitä liian vakavasti. Onhan tämä tietenkin Skepsiksen puffi, mutta sitä ei ole sentään tehty myyntitarkoituksessa.