Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaamosmasennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaamosmasennus. Näytä kaikki tekstit

11.3.2012

Joko korvavalohuijaus paljastuu?

Huomenna MoT esittää ohjelman Valkeen korvavalosta:

MOT: Taru korvavalosta

Oululaiskeksinnön väitetään parantavan kaamosmasennuksen. Mikä on tieteellinen näyttö?

Toimittaja: Magnus Berglund

 MoT ei ole aiemminkaan kohdellut kohteitaan hellävaroen, joten luvassa lienee oululaisten liiskaus.

Internettiin on myös ilmestynyt uusi sivu.

Lisää korvavalosta

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 8 (Läpimurto? Ei sinne päinkään!)

Valkee on vihdoinkin julkaissut korvavaloa käsittelevän artikkelin tieteellisessä julkaisussa.


Tutkimus on sama, mistä aiemmin ilmestyi posteri tieteellisessä konferenssissa. Olen jo aiemmin kertonut, miksi tutkimus on silkkaa potaskaa. Lyhyesti sanottuna tutkimuksessa todettiin, että korvavalo poisti kaamosmasennuksen samaan aikaan kuin kaamoskin loppui.

Valkee väittää, että laitteen takaa löytyy kovaa tiedettä. Siksi tuntuu hieman erikoiselta, että ensimmäinen tieteellinen artikkeli julkaistaan juuri Medical Hypotheses -lehdessä. Lehden artikkelit eivät suinkaan ole vertaisarvioituja, vaan toimittajat itse päättävät, mitä julkaistaan. Joskus pari artikkelia on käynyt läpi vertaisarvioinnin ja siksi lehti kutsuu itseään vertaisarvioiduksi.

Lehdessä ei suinkaan kerrota tieteellisiä tuloksia, vaan pelkästään hypoteesejä, kuten lehden nimestäkin selviää.

Valkee on myynyt laitettaan jo vuosia, ja nyt he esittävät vasta hypoteesin, että toimisikohan se? Hassua.




Lehdellä on hieman huono maine, kuten Wikipedia osaa kertoa. Lehti on kunnostautunut esimerkiksi julkaisemalla artikkeleita, joissa kyseenalaistetaaan HI-viruksen ja AIDSin yhteys. Lisäksi lehdessä on mm. pohdiskeltu, auttaisiko ejakulaatio tukkoiseen nenään tai mitä napanöyhtä sisältää.

Lehdellä on ollut alunperin hyvä tarkoitus tarjota julkaisufoorumi jutuille, joita muuten olisi vaikea saada esille. Tasapuolisuuden nimissä mainittakoon, että lehdessä on myös pohdittu sitä, voisiko immunokromatografista menetelmää käyttää raskauden selvittämiseen sammakoiden sijaan. Tällainen menetelmä on nykyään yleisessä käytössä ja sellaisen voi kuka tahansa ostaa apteekista. Valitettavasti lehden linja on johtanut siihen, että julkaistavaksi päätyy kaikenlaista pseudotiedettä ja huuhaata.

Lisää korvavalosta

12.11.2011

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 1 (Aihetodisteita)

Lupasin kirjoittaa lisää Valkee Oy:n laitteesta, joka valmistajansa mukaan johtaa valon suoraan aivoihin ja auttaa kaamosmasennukseen. Alla esitetyt huomiot eivät todista laitteen toimimattomuutta, vaan ainoastaan antavat syytä epäillä.

Lähteenä on käytetty valmistajan omia nettisivuja.

1) Valmistajan mukaan laite parantaa vakavan sairauden. Normaalisti uusien hoitomenetelmien ja lääkkeiden testaus vie vuosikausia aikaa ja rahaa palaa tolkuttomasti. Tässä valmistaja on ensin tuonut laitteen markkinoille ja vasta sitten alkanut tutkia, onko siitä apua.

He halusivat markkinoille heti.


2) Valmistaja antaa ymmärtää, että perustana on vakavasti otettavaa tieteellistä tutkimusta. Vaikutelmaa lisätään pitkällä listalla lähdeviittauksia tieteellisiin julkaisuihin. Varmasti hyviä artikkeleja, mutta niillä ei ole mitään tekemistä laitteen kanssa. Sekaan on ujutettu valmistajien eräässä konferenssissa esittämä posteri.  Posteri eroaa tieteellisestä julkaisusta siten, että tieteellistä julkaisua arvioivat muut tieteentekijät. Posterin voi kuka tahansa esittää tieteellisessä konferenssissa, johon osallistuu. Posteriin voi myös kirjoittaa ihan mitä itse haluaa.

He käyttävät auktoriteettiperusteluja.


3) Valmistaja esittää useita tutkimuksia, joiden tarkoituksena on todistaa, miten vallankumouksellinen laite on kyseessä. Kaikissa näissä tutkimuksissa on se vika, että niissä on mukana firman omistajia tai hallituksen jäseniä. Mitään riippumatonta tutkimusta ei ole tehty. Joukossa on ainoastaan yksi vertaisarvioitu julkaisu. Julkaisu on laitettu otsikon "Valkee aktivoi aivoja lumeryhmällä kontrolloidussa aivokuvauksessa" alle. Artikkelin aihe on kuitenkin aivan toinen: miten kaamosmasentuneiden ihmisten aivot reagoivat laitteeseen eri tavalla kuin terveiden ihmisten aivot.

He johtavat harhaan.

4) Normaali tapa tutkia laitteen toimivuutta olisi järjestää ns. kaksoisokkokoe. Siinä koehenkilöt jaetaan kahteen ryhmään. Toiselle ryhmälle annetaan hoitoa laitteella. Toiselle ryhmälle ei, mutta kuulokket käsitellään siten, että ne lämmittävät tarkalleen samalla tavalla. Lisäksi koehenkilöiden kanssa tekemisissä olevat ihmiset eivät tiedä, annetaanko hoitoa tällä kertaa vai ei. Tällainen koe on takuulla halvempi ja helpompi tehdä kuin aivotutkimukset.

Kaksoisokkotutkimuksia ei silti ole tehty.

5) Laitteen hinta (185 €) on älytön. Samanlaisen valon korvaansa saa muutaman euron jouluvaloista.

He haluavat rahasi.


Palaan asiaan vielä. Menkää ulos, kun on valoisaa.


Alla lisää linkkejä asiasta käytyihin keskusteluihin.

Oulun 1
Terence Eden

Lisatty 16.12.2011

Lisää korvavalosta


9.11.2011

Korvavalo tulee taas.

Tervetuloa blogini ensimmäiseen (ei niin originelliin) postaukseen. Illat pimenevät ja kaikkialla on mustaa. Mutta ei hätää, korvavalo auttaa! Vai auttaako?

Korvavaloa markkinoiva Valkee Oy on tänäkin syksynä onnistunut puffaamaan laitteensa moneen mediaan, kuten voit vilkaista täältä.

Keskustelua siitä on syntynyt nytkin, mutta sama keskustelu käytiin jo viime vuonna esimerkiksi Paholaisen Asianajajan blogissa.

Lisää korvavalosta myöhemmin.