18.2.2012

Yle myy humpuukia, sinä maksat (osa 1: pulssi- ja kielidiagnostiikka)

Tapasin tänään työssäni potilaan, joka ei pitänyt sairaalan tarjoamasta aamupuurosta. Hampurilainen olisi maistunut paremmin. Vika tuskin oli puuron sen enempää kuin potilaankaan. He vain eivät olleet tottuneet kohtaamaan joka aamu.

Siksi tämänpäiväinen Yleisradion Etelä-Karjalan aluetoimituksen juttu kiinnitti huomioni. Sen mukaan kaurapuuro on kiistelty aamupala. Otsikon perusteella kuvittelin, että se jollain tavoin käsittelee makuasioita.

Olin väärässä. Jutun perusteella kaurapuuro on pahasta, sillä se kerää limaa. Tämä lima sitten tukahduttaa ihmiskehoa. Samalla varoitetaan kylmistä ruuista, sillä myös ne ovat pahasta. Kylmiä ruokia ovat esimerkiksi jugurtti ja salaatti. Suositellaan, että ruoka valmistetaan eri tavalla ja eri aikaan. Näin niistä tulee parempia. Parasta mahalaukulle on 37-asteinen ruoka. Nimittäin, jos uskoisimme Nina Haavistoa ja perinteistä kiinalaista lääketiedettä. Ja miksi emme uskoisi? Olihan muinaisen kiinalaisen keski-ikä 20-30 vuotta ja Nina osaa tehdä diagnoosin tarkastelemalla kieltä ja kuuntelemalla pulssia.

Edellä mainittu lima tuo mieleen sen liman, joka liittyy ns. humoraalioppiin. Tämän antiikissa yli 2000 vuotta sitten vallalla olleen käsityksen mukaan ihmiskeho koostuu verestä, sapesta, mustasta sapesta ja limasta. Pulssia kuunneltiin myöhemmin sekä Euroopassa että Kiinassa diagnoosin tekemiseksi, ennen sydänsähkökäyrän keksimistä. Nykyään lääketiede on paljastanut lisää yksityiskohtia elimistön toiminnasta. Tästä ei Ylen aluetoimitus valitettavasti näytä olevan tietoinen.
Ei myöskään siitä fysikaalisesta ilmiöstä, että ruoka on mahalaukussa 37-asteista paljon nopeammin kuin se ehtii sulaa.


Sinä maksat tämänkin Ylen mainoksen. Nimittäin, jos sinulla on tv-lupa.

1 kommentti:

  1. Kaurapuuro on pahaa koska se lisää limaa? Onko kaura myslissä hyväksi kun sitä ei ole keitetty? Mutta se on kylmää ja siksi pahaksi? Ja minä kun en keliakian takia saa syödä muuta kotimaista viljaa kuin kauraa... Pitänee sitten ottaa kiinalainen tyyli ja keitellä vain riisiä.

    VastaaPoista

Saa kommentoida, mutta asiattomuudet poistan.

Asiattomuutena pidän esimerkiksi mainoksia, perustelemattomia mollauksia, täysin asian vierestä kirjoittamista tai kilometrien mittaisia kommentteja.

Asiattomuutena en pidä reipasta kritiikkiä, jos sitä edes jotenkin on perusteltu. Jos saat minut kiinni hölmöydestä, sekään ei ole asiatonta.