11.2.2012

Hormonit hyrrää, raha rullaa

Yhden asian liikkeet ovat paikallaan silloin, kun keskitytään siihen yhteen asiaan. Koijärvi-liike syntyi 1970-luvun lopulla pelastamaan järveä Forssassa. Järvi pelastui.

Samalla tai samaan liittyen tuli syntyneeksi poliittinen liike, joka kutsuu nykyään itseään nimellä Vihreät. Syntyminen ei ollut helppoa. Ehti kulua pari vuosikymmentä, ennen kuin heidät otettiin vakavissaan. Heidän arvonsa ovat vastuu tulevaisuudesta, luonnon kunnioitus, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, sivistys, globaali vastuu, monikulttuurisuus, feminismi, osallistuminen ja hyvä elämä. Kauas on kahlattu Koijärveltä.

Hyvä niin, sillä yhden järven suojelemisella ei voi hoitaa edes Suomen, saati koko maailman asioita.

Yhden asian (hömppä)liike on myös hormonidieetti, joka perustuu biosignatureen. Sen oppien mukaan ihmisen hormonitasapainon voi selvittää mittaamalla rasvan kertymisen 12 eri kohtaan kehossa. Tämä tapahtuu mittauspihdeillä. Ideologian mukaan lähes kaikki ihmisen terveys liittyy hormoneihin ja niiden tasapainoon. Avuksi tarjotaan monenlaista treeniohjelmaa, ruokavalio-ohjetta ja ravintolisää. Yllättäen näistä saa maksaakin.



Mitään todisteita hormonitasapainon tarkasta yhteydestä rasvan jakautumiseen eri osiin kehoa ei ole olemassa. Tämä osa biosignaturesta on aivan hölynpölyä. Lihavan erottaa laihasta ilman 12 pisteen mittaustakin.

Treenaaminen ja terveellinen ruokavalio ovat varmasti hyvästä, suosittelen. Tyhjänpäiväiset ravintolisät saa kuitenkin korvattua syömällä järkevästi. Pöljä maksaa ravintolisästä, ellei lääkäri ole sellaiseen tarvetta todennut.


Skeptikon kiusaksi ei kerrota, miksi tätä tasapainoa ei voi selvittää normaaliin tapaan laboratoriotesteillä. Laboratoriotestejä kyllä tarjotaan, hyvällä hinnalla. Sekin jätetään kertomatta, että tällaiset tutkimukset ovat normaalisti aivan tarpeettomia.

Hormonidieetinkin arvoihin kuuluu hyvä (ja terveellinen) elämä. Sen saavuttamiseksi liikkeen ei tarvitse muuta kuin hylätä hormonihössötyksensä ja keskittyä ruoka- ja jumppaohjeisiin.

Sen kun vielä näkisi, että terveyshömpän arvoihin kuuluisi oikeudenmukaisuus, sivistys ja globaali vastuu. En taida elää niin vanhaksi edes superkarppaushormonidieetillä.

1 kommentti:

  1. Marja Kainulainen12.2.2012 klo 13.37.00

    Jos tuota kaaviokuvaa tulkitaan tietyllä tavalla, voidaan vetää johtopäätös että naisen elämä on yhtä suurta hormonihäiriötä.

    VastaaPoista

Saa kommentoida, mutta asiattomuudet poistan.

Asiattomuutena pidän esimerkiksi mainoksia, perustelemattomia mollauksia, täysin asian vierestä kirjoittamista tai kilometrien mittaisia kommentteja.

Asiattomuutena en pidä reipasta kritiikkiä, jos sitä edes jotenkin on perusteltu. Jos saat minut kiinni hölmöydestä, sekään ei ole asiatonta.