19.1.2012

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 7 (aihetodiste lisää)

Eräällä työpaikalla jonkun kaveri oli saanut apua korvavalosta.

Tottakai. Aina jonkun oireet helpottuvat hoidosta riippumatta ja tämä on sitten todiste.

Niin, todiste. Tieteessä todisteelta vaaditaan hieman enemmän.

Samassa yhteydessä toinen työkaveri kertoi polvivalosta. Oli kuulemma tehty tieteellinen tutkimus siitä, että polvitapeeseen kohdistettu valo vaikuttaa vuorokausirytmiin ja melatoniinin eritykseen. Tutkimuksen tiivistelmä (englanniksi) löytyy täältä. Toiset tieteilijät ovat tutkineet asiaa ja todenneet tulokset vääriksi. Tästä myöhemmin lisää.


Palataan korvavaloon. Korvavalon on väitetty vaikuttavan suoraan aivoihin ja auttavan kaamosmasennukseen. Jos todella haluaisimme tutkia asiaa, järjestäisimme ensimmäiseksi kaksoisokkotutkimuksen, joka tutkisi, vaikuttaako tämä "hoito" todella kaamosmasennukseen. Tätä ei ole vielä tehty. Toisaalta tiedämme, että kirkasvalohoito vaikutta melotoniinin eritykseen, minkä tiedetään vaikuttavan vuorokausirytmiin. Olisi luontevaa, että Valkee Oy olisi heti seuraavaksi tutkinut korvavalon ja melatoniinin erityksen yhteyttä. Tätä ei ole tehty. Miksi? Epäilijä epäilee, että siksi, että tulos ei olisi toivottu.

Epäilijä odottaa seuraavaa.


Lisää korvavalosta täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, mutta asiattomuudet poistan.

Asiattomuutena pidän esimerkiksi mainoksia, perustelemattomia mollauksia, täysin asian vierestä kirjoittamista tai kilometrien mittaisia kommentteja.

Asiattomuutena en pidä reipasta kritiikkiä, jos sitä edes jotenkin on perusteltu. Jos saat minut kiinni hölmöydestä, sekään ei ole asiatonta.