31.12.2011

Ovatko järkesi ja arvostelukykysi tasapainossa?

Tiedätkö, mikä on TTH?

Ei tarvitse tietääkään. Se on tasapainoaistin toimintahäiriö. Englannin ja ruotsin kielen lehtorin Aino Paatelan mukaan näyttäisi siltä, että lähestulkoon kaikki ihmiset kärsivät siitä ja se aiheuttaa lähestulkoon kaikki ihmisen vaivat.

Näistä vaivoista mainittakoon seuraavat: kuuhulluus, krooninen lihasjännitys, lapsettomuus, alkoholismi ja persoonallisuuden häiriöt. Näihin kaikkiin ja lukuisiin muihin auttaa Paatelan mukaan asentohoito. Kielenopettaja Paatela on myös antanut lääketieteellisen kommentin, jonka mukaan se parantaa myös vulvodynian.

Asentohoidon sanotaan perustuvan siihen, että päätä kääntelemällä korvan kalkkikivihiukkaset saadaan aseteltua oikeisiin kohtiin. Minulle ei selvinnyt, miten nämä hiukkaset saadaan pysymään oikeassa paikassa. Ihmiset yleensä tahtovat liikkua myös asentohoidon jälkeen. Ilmeisesti hoito pitää uusia säännöllisin väliajoin. Miten ihmiset ovatkaan voineet säästyä sukupuutolta ilman hoidollista pään kääntelyä?

Paatelan sivut ovat malliesimerkki huuhaasta. Hoito parantaa tai auttaa kaikkiin kuviteltavissa oleviin vaivoihin. Sekaan on sotkettu maan magneettikentät, sähkölaitteet, vuorovedet ja auringonpilkut.

Yksi on joukosta poissa. Sivustolta on vaikea löytää paikkaa, mihin voisin laittaa rahani. Näyttäisi, että kyseessä on höpsähtänyt opetteja.

Lääkärikin on mukana

Opettaja on selvästi höpsähtänyt, mutta taustalla on oikea lääkäri Tapani Rahko. Terhikki-rekisterin mukaan hän on vuonna 1942 syntynyt lääkäri seuraavin oikeuksin:

Oikeudet:
erikoislääkäri korva-, nenä- ja kurkkutaudit
erikoislääkäri korva-, nenä- ja kurkkutaudit: audiologia
Hän väittää, että kehittämänsä asentohoito parantaa lukihäiriön. Wikipediakin tietää, että kyse on hölynpölystä. Lukihäiriö ei johdu korvista, vaan on parantumaton neurologinen poikkeavuus. Sen kanssa voi hyvin elää, mutta turha dyslektikonkaan on rahojansa huijareille antaa. Pään heilutteluhoito on epäilemättä mukavaa ja varmaankin se vetreyttää niskan ja hartioiden lihaksia, mikä saa olon paranemaan. Ei se varmasti hyödytöntä ole, mutta on vastuutonta antaa turhia lupauksia. Kuuhulluutta tai lapsettomuutta Rahko ei sentään lupaa parantaa. Puoli pistettä siitä.

Hintalappujakin löytyy. Videon saa tilata reilulla 200 eurolla. Kurssi maksaisi 155 euroa.

Palataan ihan järjellä ajatteluun. Asentohoito perustuu siis siihen, että korvan kaarikäytävissä olevat hituset ovat väärissä paikoissa ja päätä kääntelemällä ne saadaan oikeisiin paikkoihin. Saatan olla nipottaja, mutta mitenkähän 6,5 tunnin opetus riittää siihen, että opitaan havaitsemaan korvan sisältä pieniä hitusia ja sen lisäksi vielä tavat, joilla niitä opitaan siirtelemään. Nipottaja myös ihmettelee, miksi tiede ei ole aiemmin keksinyt tätä yksinkertaista temppua.

Eläkeikäinen lääkäri voi siis aivan rangaistuksetta myydä tällaista. Hyi.

30.12.2011

Syitä hömpän toimimiseen, osa 1 (johdanto)

Hömppä toimii.

Todellakin, hömppä toimii.

Se toimii, perkele.

Suomessa on tehokas ja tasa-arvoinen peruskoulutus. Ja tieteellinen. Ihan tosi, usko pois. Täytyyhän sen olla, koska viisaat sanovat ja lehdessäkin luki.

Edellä ilmeni useampikin tapa, millä terveyshömppää edistetään. Ensimmäisenä tuli toisto, toisto, toisto. Jos kuulemme saman asian monesta suunnasta ja useaan kertaan, ihmisen tapa reagoida on ajatella, että tämä on tärkeä asia ja luultavasti hyvä kuva maailmasta. Tai ainakin hyödyllinen.

Toisena tuli vakuuttaminen ja auktoriteetteihin vetoaminen. Vakuuttaminen on lähellä toistoa, mutta siinä on aina jotain perusteita, kuten nyt viitattiin tieteeseen. Perusteiden ei tarvitse olla lujia, sillä harva meistä asettaa tieteen puntariin aamukahvilla aamu-TV:tä katsellessa. Auktoriteetiksi taas kelpaa kuka tahansa julkkis. Jos maailmanmestari sanoo, että kalja on pahaa, niin se sitten on pahaa. Höh! Se olikin joku räppäri.

Miten tämä liittyy siihen, miksi terveyshömppä toimii? 

Terveyshömppä käyttää näitä keinoja ja monia muita. Noilla muutamalla keinolla hömppä tekee itsensä uskottavaksi. Uskottava hoito nimittäin tehoaa paremmin kuin ei-uskottava. Kyseessä on plasebo-ilmiö, jonka vuoksi ihmiset helposti tuntevat, että pienehköt vaivat paranevat tai he saavat oireisiinsa helpotusta. Riippumatta siitä, mikä hoito on, kunhan he uskovat hoitoon.

Plasebo on tärkeä osa terveyshömppää, mutta se toimii samalla tavoin ns. koululääketieteessä.

Naapurin tutun poikakin..

Suuri osa terveyshömpästä tarjoaa apua epämääräisiin (tai lähes kaikkiin) vaivoihin ja oireisiin. Tällöin on melko suuri todennäköisyys, että samaan aikaan, kun tarjotaan (vale)hoitoa useille ihmisille, niin jollakulla olo paranee. Ja jos hoito tarjotaan mystiikan avittamana, niin olon paraneminen helposti yhdistetään siihen. Ja tästä "todisteesta" kerrotaan kavereillekin. Myönteisten odotusten vuoksi olon paraneminen tulkitaan helposti hömpän aikaansaannokseksi. Ja näitä tarinoita sitten kerrotaan eteenpäin. Jos mitään ei tapahdu, siitä on vaikeampi kertoa hyviä juttuja.

Lisäksi, jos hoito lupaa parantaa sata vaivaa, niin melko helposti löytyy ainakin yksi vaiva, joka ainakin vähän paranee.

Mikä avuksi?

Jos todella halutaan tutkia, onko jostain hoidosta hyötyä, pitää järjestää vertailu hoidon ja hoitamattomuuden välillä. Tarinat ovat hyviä ja viihdyttäviä, mutta eivät sellaisinaan tieteellisiä todisteita.

Huomasitko?

Jos samassa kappaleessa on sekä sulkeitä että lainausmerkkejä, se vaikuttaa uskonnollisen hörhön jutustelulta. Näin se kieli toimii.

Suolaa haavoihin

Suolan liikakäytön on todettu olevan epäterveellistä. Nyt on ilmennyt, että kyse onkin siitä, että käytetään vääränlaista suolaa. Siis, jos uskomme Tuisa Oy:tä. Ja miksi emme uskoisi?

Minäpä kerron.

Tuisa myy pääasiassa kristallisuolatuotteita, mutta valikoimissa on myös intiaanisokeria, pesupähkinöitä, tuoksusaippuoita sekä päänhierontalaite. Tuotteet ovat kauniita ja järkevän hintaisiakin. Ostaisin jopa niitä itse, ellei joka paikkaan olisi tungettu terveyshörhöilyä.

Kristallisuola parantaa vaikka mitä!

Tuisa Oy väittää kristallisuolan auttavan mm. seuraaviin sairauksiin tai oireisiin: verenpaine, astma, allergia, lihaskrampit, rytmihäiriöt, psoriaasi, akne, hyttysen puremat, turvotukset ja venähdykset.

Ehkä se parantaa jopa seuraavat:



Lisäksi sillä on seuraavia positiivisia vaikutuksia; neste-, pH- ja sokeritasapainon vakauttaminen, hermosolujen kommunikoiminen, osmoottisen paineen säätely, vatsahappojen tuottaminen, ruuansulatus, antihistamiini, puhdistaa keuhkoja. Puhdistaa, desinfioi ja ravitsee myös ihoa sekä ylläpitää ihon kosteustasapainoa.

Kristallisuola on tavallista ruokasuolaa

Melko paljon luvattu, eikö vaan? Kyse kuitenkin on tavallisesta ruokasuolasta, kuten heidän itse esittämänsä laatusertifikaatti osoittaa. Saman sertifikaatin mukaan tässäkin suolassa on pieni määrä raskasmetalli lyijyä. Tuisa Oy tosin väittää, että raskasmetalleja on tavallisessa merisuolassa, kun taas kristallisuola on puhdasta suolaa. Vähänkin kemiaa ymmärtävä osaa sertifikaatista lukea, että tämäkin ruokasuola sisältää muitakin kuin natrium- ja kloridi-ioneja. Näiden pienten epäpuhtauksien vuoksi se ei ole puhtaan valkoista. Ruokasuolalla tosiaan on osuutensa elimistön kemiallisissa tasapainoissa, mutta se ei ole koko tarina. Jätetään se biokemian blogeihin.

Fysiikka ja kemia uusiksi

Kristallisuolalyhtyjen vaikutuksen sanotaan perustuvan negatiivisten ionien tuottamiseen. Suolalyhty ei kuulemma edes kulu tuottaessaan negatiivisia ioneja. Mistä tyhjästä nämä sitten ilmestyvät? Myöskään sitä ei kerrota, mitä negatiivisia ioneja nämä ovat. Sitäkään ei kerrota, miten negatiiviset ionit voivat esiintyä ilman positiivisia ioneja. Samassa yhteydessä kerrotaan, että kristallisuola on vuosimiljoonien aikana paineessa muuttanut rakennettaan, kristallisoitunut. Yleensä kristallisoitumisella tarkoitetaan kiteytymistä. Sellaista kiteytynyttä natriumkloridia tavallinen ruokasuolakin on. Tuisa Oy myös väittää, että kristallisuolan mineraalit ovat tämän paineen vuoksi pienentyneet niin hyytelömäisen pieniksi, että ne läpäisevät solukalvon. Peruskoulun fysiikan oppimäärä tosin kertoo, että natrium- tai kloridi-ionit (tai muutkaan ionit) eivät pienene paineessa ja siten merisuolan ionit ovat aivan yhtä suuria tai pieniä. Siis samanlaisia.

Myyntitykki hämää

Selitys on siis aivan vastoin tunnettuja kemian ja fysiikan lakeja. Sen tarkoitus lienee vakuuttaa ostaja siitä, että tässä ei myydäkään epäpuhdasta ruokasuolaa vaan jotain mystistä vuosimiljoonaista puhtautta. Öljy muuten on vuosimiljoonaista tuotetta ja sitäkin on aikoinaan myyty ihmelääkkeenä. Silloinkin pöhköt menivät lankaan. Nykyään öljylle on keksitty muutakin käyttöä.

Kristallisuolan paras käyttö on lyhtyinä. Ne tosiaan ovat kauniita.

Lääkäri suosittaa

Jos lääkitsevän tuotteen mainoksessa komeilee lääkäri, tuote vaikuttaa uskottavalta. Vielä parempaa on, jos hän esiintyy nimellään.

Tunnetko kaikki maailman lääkärit? 

Jos kyseessä on ulkomaalainen lääkäri, voi hänen lääkäriytensä olla aivan tuulesta temmattu. Jos taas kotimainen, voit tarkistaa sen terhikki-rekisteristä. Oli miten oli, oikeakin lääkäri voi mainostaa ihan mitä vaan vapaa-ajallaan.

Kiitos, Yle!

Kaikki valtamediat sortuvat säännöllisesti mainostamaan huuhaata ja hölynpölyä. Toiset useammin, toiset harvemmin. Huuhaan myyjät kun ovat usein hyviä myyntityössään ja puffit menevät usein läpi ainakin jossain mediassa.

Yle on hienosti kutsunut astrologiaa huuhaaksi ja varoittanut ottamasta sitä liian vakavasti. Onhan tämä tietenkin Skepsiksen puffi, mutta sitä ei ole sentään tehty myyntitarkoituksessa.

22.12.2011

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 6 (aina vaan tutkimuksista)

Minulta oli aivan mennyt ohi Valkeen uusin lehdistötiedote. Ehkä syynä on se, että mainos ei tällä kertaa mennyt Yle:n uutissivujen seulan läpi. Sen sijaan Kaleva, Aamulehti ja Iltalehti menivät lankaan.

Tiedote näyttää vastaavan juuri siihen, mitä skeptikot ovat vaatineet: lumekontrolloitua kaksoisokkotutkimusta. Tuloksetkin ovat jälleen kerran mullistavia. Jopa huippuunsa viritettyjen urheilijoiden reaktiokyky paranee merkittävästi tällä laitteella.

Miksi skeptikko ei ole tyytyväinen?

Ensinnäkin, skeptikko on jatkuvasti vaatinut kunnon tutkimusta siitä, miten laite tehoaa kaamosmasennukseen. Sellaista ei ole vieläkään tehty. Sen sijaan on tutkittu jotain aivan muuta.

On siis raportoitu, että urheiljoiden suorityskyky merkittävästi paranee laitteella. Jälleen kerran raportti on ylimalkainen eikä sen pohjalta voi päätellä, miten tutkimus on oikeasti tehty. Ei ole selvitystä siitä, miten kaksoissokko-osuus on järjestetty eikä mitä tarkoittaa lumeryhmän käyttämä laite, josta "hoitovaikutus oli eliminoitu". Ei ole myöskään selvitystä siitä, mitä kaikkia suorityskyvyn osa-alueita oli mitattu. Ei myöskään tarkasti selvitetty, mikä oli se "keskeinen suorityskykyparametri", joka laski viidenneksen. Kaiken kaikkiaan tiedotteesta ei voi oikein päätellä mitään muuta kuin sen, että tutkimuksen tilaaja on tyytyväinen.

Tiedotteessa on moneen kertaan painotettu, että tutkimus on riippumaton. Niin moneen kertaan, että alkaa jo epäilyttää. Ainakaan tutkimuksen tekijä ja Valkee eivät ole entuudestaan tuntemattomia. He ovat tehneet tieteellistä yhteistyötä aiemminkin.


Lisää korvavalosta:

Korvavalokooste.

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 5 (tutkimuksista yhä)

Valkee Oy:n tutkimussivulla esitetään sellaistakin, että "Valkeella pienikin valoannos aamulla otettuna tehokas satunnaistetussa kokeessa".


Kyseessä on jälleen kerran posteri, jonka anti tällä kertaa on melko laiha. Kokeessa 89 kaamosmasennuksesta kärsivää on tutkittu ja heidän masennuksen tasoaan on mitattu kolmella eri mittarilla. Sitten heidät on jaettu kolmeen ryhmään, jotka ovat saaneet 1,4 tai 9 lumenin korvavalohoitoa aamuisin 4 viikon ajan. Tulokset olivat hurjia. Kaikkien masennusmittareiden mukaan suurin osa heistä parantui hoidon aikana. Kuvaaja näytetään kuitenkin vain siitä mittarista, jonka mukaan masennus on helpottanut eniten.

Entä mikä tutkimuksessa oli vikana? Kontrolliryhmää ei ole ollut ollenkaan. Tutkimuksen ajankohtaa ei oltu mainittu. Edellinen Valkeen koe tehtiin tammi-helmikuussa, jolloin kaamos hellittää. Ehkäpä tämäkin tutkimus tehtiin samoihin aikoihin. Ajankohdasta ei kerrottu, joten asian arvioiminen on mahdotonta. Miksi ihmeessä ajankohtaa ei mainita? Onhan se kerrassaa oleellinen tieto, kun kyse on vuodenaikaan liittyvästä masennuksesta! Tutkimuksessa on jälleen mukana toimitusjohtajan lisäksi toinenkin Valkeen omistaja. Heidät molemmat on kuitenkin merkitty aivan muiden tahojen edustajiksi.

Yksi asia kiinnittää erityisesti huomiota. Paraneminen on graafin mukaan lähes samanlaista riippumatta korvan saamasta valomäärästä. Se pistää ajattelemaan, että ehkä koko valolla ei ole merkitystä.

Lisaa korvavalosta:

Korvavalokooste.