1.4.2013

Akupuhallus

Suomeen on rantautumassa uusi vaarallinen villitys.
Yhä useammat ovat kokeilleet akupuhallusta, mutta
harvat tietävät sen vaaroista.

Historiaa


Akupuhalluksen väitetään olevan muinainen kiinalainen hoito,
mutta oikeasti sen keksi 1930-luvulla saksalainen hiusmannekiini
Dierhele Mannich. Hän oli havainnut, että vanhemmat usein
puhaltavat kohtaan, mihin lapsi on satuttanut itseänsä. Mannich
oli myös tutustunut mystiikkaan ja kuului pahamaineiseen
Enkelisini-järjestöön, mikä oli myöhemmän Hell's Angels -järjestön
esikuva. Enkelisini harrasti moottoripyöräilyn ohella akupunktiota.
Mannich kunnon opportunistina yhdisti puhalluksen akupunktioon
ja alkoi myydä hoitojansa Berliinissä. Nykyisin Saksassa on satoja
akupuhallukseen perehtyneitä homeopaatteja.

 Periaate

Akupuhalluksen idea on yksinkertainan. Hoitaja juttelee alastomana
makaavalle potilaalleen mukavia, polttaa sikaria ja puhaltelee savua
potilaan saastuneisiin akupisteisiin. Tämä saa pahat energiat ja chakrat
pakenemaan ja potilaan kokonaisvaltainen ja luonnollinen itseparantuvuus
täyttää tyhjät energiakohdat hyvillä enkeleillä. Tyypillisesti hoitokerta
kestää kahden hyvän sikarin ajan ja maksaa 200-300 euroa. Hoito
on toistettava kolme kertaa jokaisen kuunkierron aikana, muuten pahat
demonit voivat palata entistä voimakkaampina. Hoitoa on siis jatkettava
koko loppuelämä. Tavallisessa hoitosopimuksessa hoitaja saa myös
käyttöoikeuden potilaan sieluun tämän kuoleman jälkeen.

Vaarat

Asiaan perehtymätön maallikko saattaisi pitää tätä harmittomana
höpöhoitona, mutta sitä se ei suinkaan ole. Hoito on suunnattoman
addiktoivaa, koska käytettävät sikarit ovat huumeilla ja kvanttienergioilla
viriteltyä tyyppiä, tavallisista karsinogeeneistä puhumattakaan!
Meksikolaisista sienistä saatava huume saa alastomat potilaat
usein tiedottomaan ja muistamattomaan tilaan ja on raportoitu
lukemattomista tapauksista, missä pahaa-aavistamaton potilas
on joko tullut yllättäen raskaaksi tai saanut odottamattoman kutsun
isyystutkimuksiin. Kvanttienergiat taas mahdollistavat potilaan kahdentamisen:
Taitava hoitaja voi kopioida hoidettavansa fyysisen hahmon ja tehdä
siitä golemin. Tällainen golemi on huomattavasti tavanomaista
ihmistä voimakkaampi ja täysin mestarinsa hallittavissa. Monet
potilaat ovatkin joutuneet vastaajiksi oikeuteen rikoksista,
joista heillä ei ole ollut mitään tietoa. Tämä on jo ruuhkauttanut
pahoin Keski-Euroopan oikeuslaitokset ja sama odottaa Suomea
Sessio alkaa pienillä puhalluksilla.
lähitulevaisuudessa.

Lopullinen ratkaisu

Nämä vaarat ovat kuitenkin pieniä harmeja verrattuna akupuhalluksen
lopulliseen päämäärään. Akupuhaltajat ovat salaliitossa Siriuksen
muukalaisten kanssa ja heidän lopullinen päämääränsä on risteyttää
oma seitsemänjalkainen rotunsa ihmisten kanssa. Monissa
akupuhallussessioissa on mukana Siriuksen muukalaisia, jotka
tekevät potilaille geenimanipulaatiota. Älä siis hämmästy, jos
akupuhallushoidon jälkeen huomaat, että sinulle on kasvanut uusi
jalka!


Aprillia!




En ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan, anteeksi.

En lupaa, että jatkossakaan olisin ahkerampi.

Aioin kirjoittaa tänne uskomattoman terveyshömpän
aprillipäivän kunniaksi. Hetken pohdittuani totesin
tehtävän toivottomaksi. En millään pystyisi keksimään
mitään niin uskomatonta, etteikö vielä hullunkurisempia
juttuja olisi jo myynnissä.

Ainiin, pitäähän jotain hömppää paljastaa tälläkin kertaa.
Olkaa hyvä:

Tämä tarina ei ole tosi.

25.10.2012

D-vitamiini olisi terveellistä



D-vitamiini on in

Viime aikoina on julkaistu lukuisia tutkimuksia, joiden mukaan D-vitamiinin puutos aiheuttaa sitä tai tätä sairautta tai vaivaa. Tämän vuoksi on helposti ajateltu, että on terveellistä syödä D-vitamiinia pillereinä.


Tämä lienee liioittelua.

Ensinnäkin D-vitamiinia saa kesäisin auringosta. Kesällä pillereitä ei tarvita.

Talvella useimmat saavat helposti THL:n suositteleman tarvittavan määrän tavallisesta ruuasta. Lapset, raskaana olevat ja imettävät äidit tarvitsevat hieman enemmän, mutta heidänkään ei ole mahdotonta saada sitä ihan vain syömällä. Yli 60-vuotiaat tarvitsevat vielä enemmän, ja heidän kannattaakin selvittää, mistä D-vitamiinia saa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on listannut ruokia, missä D-vitamiinia on erityisen paljon. Jos mummon kukkaro ei kestä kuhaa ja kanttarellia, niin silakka on vaihtoehto. Niin, ja pilleri. Sillä on helppo täydentää.


D-vitamiini on pop ja business



THL on esittänyt omat suosituksensa, mutta moneen ääneen on vaadittu suositusten tarkistamista. Varsinkin D-vitamiinin myyjien mielestä sitä tarvitaan enemmän ja sitä ei mitenkään voi saada ruuasta tarpeeksi. Ei kukaan. Kaikkien on ostettava pillereitä!

Mitenkähän sitä on pärjätty tähän asti?

Kun jokin on pop ja business, niin paikalle ilmestyy nopeasti rosvokauppias ja herrasmieshuijari. D-vitamiinivalmisteita on myynnissä kymmenittäin.

Kuopiolainen tutkimusryhmä päätti kutsua 30 000 yli 60-vuotiasta D-vitamiinitutkimukseen. Tämän sivutuotteena Itä-Suomen yliopisto selvitti, millaisia D-vitamiinivalmisteita on myynnissä ja tutki niiden D-vitamiinipitoisuuksia. Yllättäen noin puolet tutkituista valmisteista sisälsi merkittävästi luvattua vähemmän D-vitamiinia. Kaksi eniten luvannutta valmistetta analyseerattiin pyöreän nollan arvoiseksi.

Minä en yllättynyt.

Tulokset julkaisi eilen 24.10. Yleisradion Akuutti. Samalla se julkaisi listan tutkituista valmisteista ja niiden mitatuista pitoisuuksista.

D-vitamiini olisi terveellistä tableteissakin, jos sitä niissä olisi.

Toinen nollan saanut on Mega D3, jonka jälleenmyyjä Suomessa on Manninen Nutraceuticals. Firman blogissa Anssi Manninen julkaisee paljastavaa kirjeenvaihtoaan valmistajan kanssa. Ensimmäisessä viestissään valmistaja julistaa tulokset täysin vääriksi. Ensimmäisessä sähköpostissaan Anssille valmistaja valittaa siitä, että vain osa tabletista (10-50mg) on otettu mukaan analyysiin. Koska D-vitamiini on jakautunut tablettiin epätasaisesti, se selittää nollatuloksen. Melkoinen sattuma, sanoisin. Toisaalta, Itä-Suomen yliopisto on ystävällisesti toimittanut Akuutti-ohjelmalle selvityksen siitä, miten analyysi tehtiin. Tabletteja siis jauhettiin ainakin 20, ja siitä otettiin 10-50 mg näyte.

Toisessa sähköpostissaan valmistaja jatkaa yhä valitusta siitä, että vain osa tabletista on tutkittu. Ilmiselvästi valmistaja ei ole ymmärtänyt englanninkielistä selvitystä analyysistä. Valmistaja myös ehdottaa, että esitetyllä tavalla uuttamalla D-vitamiini ei vapaudu kuivatuista ruokaöljyn jäämistä. Selityksen makua.

Luultavasti emme koskaan saa selville, onko Manninen huijannut vai onko Mannista huijattu.



Terveysmarkkinat on yksi pop ja business

Mitäpä jos olisi tutkittu jotain muuta ravintolisää, jotain luontaistuotetta tai jotain muuta terveyshyvää?

Väitän, että olisi saatu oleellisesti samat tulokset, sillä rosvokauppias ja herrasmieshuijari näkee apajan kuin apajan.

Ja apaja on Suomessa asetettu ja suojeltu. Julkinen valta ei ole ollut kiinnostunut säätämään lakeja tai valvomaan villinä rehottavaa terveysbisnestä. Käytännössä kuka vaan saa väittää mitä vaan terveelliseksi, sairauksia ehkäiseväksi tai oloa parantavaksi ja myydä sitä sitten. Valehtelusta jää kiinni aniharvoin.


Puolet valehtelee

Kun D-vitamiinia tutkittiin, niin puolet valehteli. Kun ostat terveyshyvää, niin sinulla on 50% mahdollisuus saada suunnilleen sitä, mitä luvataan.

Siis, jos kyseessä on ravintolisä tai vastaava. Oikeassa terveyshömpässä promillekin pitää jakaa osiinsa.


Myöhemmin

On myös tutkittu valohoitoa ja D-vitamiinia. Tästä joskus toiste.



9.7.2012

Hölynpölyä

Etusivullani mainostan, että "Vastustan yleensäkin huuhaata ja tietämättömyyttä. Ajattelun laiskuus ja epärehellisyys saavat minut näkemään punaista."

Silti minua hieman arveluttaa antaa seuraava linkki. Ei heikkohermoisille.

Hölynpölyä.

Syitä hömpän toimimiseen, osa 2 (koululääketieteen epäonnistuminen)

Kaikki ei ole mahdollista.

Aina silloin tällöin käy niin, että lääkäri ei osaa hoitaa vaivaasi.

Se on aivan luonnollista. Kaikkia vaivoja ei voi hoitaa.

Eikä kaikkien vaivojen syitä voida selvittää. Vaikka voisikin, siihen ei voida käyttää loputtomasti aikaa ja rahaa. Potilas ei useinkaan tule ajatelleeksi, että lääkäri ei ole vastuussa pelkästään potilaalle, vaan myös yhteiskunnalle, joka rahoittaa terveydenhuoltoa. Lääkärin on pystyttävä, ja pystytettävä rajat: näin paljon käytetään tämän potilaan tutkimiseen. Melkoinen vastuu. Siitäkin lääkärille maksetaan.

Tässä tarkoitan julkista terveydenhuoltoa. Yksityisen vastaanotolla lääkäri tietenkin tutkii niin pitkään kuin piikkisi on auki.

Miten vain, kaikkien vaivojen syitä ei löydy eikä kaikkia löydettyjä voida lievittää.

Toisessa tapauksessa kyse on resurssien vähyydestä, toisessa tieteen rajoista. Potilaalle molemmat näyttäytyvät koululääketieteen epäonnistumisena.


Mutta kaikki on mahdollista.

Onneksi on olemassa hömppää. Hömppähoitajat käyttävät häpeilemättä hyväksi molempia rajoja, joihin koululääketiede törmää. Hömppähoidoissa ei tarvita resursseja tutkimiseen, sillä hömppähoito tyypillisesti tarjoaa avun joka vaivaan. Tai ainakin siihen vaivaan, jonka vuoksi uhri hömppähoitajan luokse tulee. Syyn selvittäminen ja hoito tulevat samassa paketissa. Hömppähoitaja korostaa sitä, että tämä on aivan muuta kuin koululääketiede. Nyt sinusta välitetään.

Miksi muuten järkevät ihmiset menevät tällaiseen lankaan? Yksi syy siihen on paradoksaalisesti ihmisen loogisuus. Ihminen helposti ajattelee, että jos hömppähoito tarjotaan oikean lääkärin vastakohtana, niin muita vaihtoehtoja ei ole. Kyseessä on (lausumaton) virheargumentaatio nimeltään väärä dilemma, johon uhri tipahtaa huomaamattaan. Huolestunut uhri ei tule ajatelleeksi, että vaihtoehtoja on kahden sijasta loputtomasti.

Hömppähoitaja saa rahansa, sillä ei hömppä ilmaista ole.

Se toimii, sittenkin?

Ei toimi. Uhrista voi tuntua siltä, sillä plasebo-ilmiö vaikuttaa aina. Pienet vaivat tuntuvat vielä pienemmiltä, kun uhri saa huomiota. Henkilökohtainen rahauhri vahvistaa asiaa.






Anteeksi

Anteeksi tauosta. Tulen takaisin entistä vihaisempana.

22.3.2012

Aktivoi työllistäjä - voita kahvipaketti!

Työmarkkinajärjestöt ovat suuressa viisaudessaan päättäneet, että työttömyysturvan kestoa lyhennetään 100 päivällä niiltä työttömiltä, jotka eivät osallistu aktivoimistoimiin. Olen jo aiemmin kirjoittanut, mitä mieltä olen tällaisesta aktivoimisesta.

Työmarkkinajärjestöt ovat työmärkkinajärjestöjä. Jostain kumman syystä työttömyysjärjestöt eivät ole koskaan mukana näissä neuvotteluissa. Työssä käyvän tuntuu olevan vaikea ymmärtää työtöntä. Tai köyhää. Tai muita ilkeitä ja ikäviä ihmisiä. Joutaisivat jonnekin pois silmistä. HYI!

Kuten jo viime vuonna totesin, työttömille järjestettävät kurssit ovat omanlaisiansa. Varsinaisilla työllisyyskursseilla opetellaan aivan jotain ammattia ja ne ovatkin aivan järkeviä. Mutta ne aktivoimiskurssit. Niitä pitää joukko röyhkeitä opportunisteja, jotka ovat huomanneet, että työkkäri maksaa siitä, että aktivoidaan työttömiä. Kurssien pitäjiltä ei vaadita mitään ammattitaitoa tai muodollista pätevyyttä.

Tuollainen motivoiminen herättää ajatuksen, että jospa itsekin rupeaisin pitämään työttömien kursseja. Ei minulla ole mitään hajua, miten niitä vedetään, mutta ei se näytä muitakaan haittaavan.

Työttömäksi joutuvalle on nöyryytys joutua tekemään pellenhommia aktivointikurssille. Työtön kaipaa työtä. Siinä se.

Millään aktivointitoimilla ei voi potkia tutkainta eikä varsinkaan selvää laskuoppia vastaan. Koska työpaikkoja on vähemmän kuin työntekijöitä, niin väistämättä joku jää ilman. Aivan riippumatta siitä kuinka aktiivisia tai velttoja, taidokkaita tai typeryksiä työttömät ovat.

Olette varmaan joskus leikkinyt sitä leikkiä, missä pyöritään tuolien ympärillä kunnes musiikki lakkaa soimasta. Tällöin kaikki ryntäävät tuoleille, joita on yksi vähemmän kuin pyörijöitä. Yksi onneton jää ilman ja joutuu pelistä pois.

Tällaista peliä työvoimapolitiikkakin on; tuoleja on melko monta, mutta melko monta vähemmän kuin tanssijoita. Kun musiikki lakkaa, niin pelistä poistetaan monta onnetonta. Pelin henkeen kuuluu, että pelistä poistettaville nauretaan.

Ongelma ei siis ole työttömien aktiivisuus vaan työnantajien passiivisuus työn tarjoamisessa. Ehkä työnantajille pitäisi olla pakollinen kurssi, missä he aktivoituisivat. Opettelisivat, miten kirjoitetaan työsopimus, laadittaisiin työpaikkailmoitus ja sillai. Parhaimman ilmoituksen laatinut työnantaja saa hakea kotimatkalla bingosta kahvipaketin.