31.12.2011

Ovatko järkesi ja arvostelukykysi tasapainossa?

Tiedätkö, mikä on TTH?

Ei tarvitse tietääkään. Se on tasapainoaistin toimintahäiriö. Englannin ja ruotsin kielen lehtorin Aino Paatelan mukaan näyttäisi siltä, että lähestulkoon kaikki ihmiset kärsivät siitä ja se aiheuttaa lähestulkoon kaikki ihmisen vaivat.

Näistä vaivoista mainittakoon seuraavat: kuuhulluus, krooninen lihasjännitys, lapsettomuus, alkoholismi ja persoonallisuuden häiriöt. Näihin kaikkiin ja lukuisiin muihin auttaa Paatelan mukaan asentohoito. Kielenopettaja Paatela on myös antanut lääketieteellisen kommentin, jonka mukaan se parantaa myös vulvodynian.

Asentohoidon sanotaan perustuvan siihen, että päätä kääntelemällä korvan kalkkikivihiukkaset saadaan aseteltua oikeisiin kohtiin. Minulle ei selvinnyt, miten nämä hiukkaset saadaan pysymään oikeassa paikassa. Ihmiset yleensä tahtovat liikkua myös asentohoidon jälkeen. Ilmeisesti hoito pitää uusia säännöllisin väliajoin. Miten ihmiset ovatkaan voineet säästyä sukupuutolta ilman hoidollista pään kääntelyä?

Paatelan sivut ovat malliesimerkki huuhaasta. Hoito parantaa tai auttaa kaikkiin kuviteltavissa oleviin vaivoihin. Sekaan on sotkettu maan magneettikentät, sähkölaitteet, vuorovedet ja auringonpilkut.

Yksi on joukosta poissa. Sivustolta on vaikea löytää paikkaa, mihin voisin laittaa rahani. Näyttäisi, että kyseessä on höpsähtänyt opetteja.

Lääkärikin on mukana

Opettaja on selvästi höpsähtänyt, mutta taustalla on oikea lääkäri Tapani Rahko. Terhikki-rekisterin mukaan hän on vuonna 1942 syntynyt lääkäri seuraavin oikeuksin:

Oikeudet:
erikoislääkäri korva-, nenä- ja kurkkutaudit
erikoislääkäri korva-, nenä- ja kurkkutaudit: audiologia
Hän väittää, että kehittämänsä asentohoito parantaa lukihäiriön. Wikipediakin tietää, että kyse on hölynpölystä. Lukihäiriö ei johdu korvista, vaan on parantumaton neurologinen poikkeavuus. Sen kanssa voi hyvin elää, mutta turha dyslektikonkaan on rahojansa huijareille antaa. Pään heilutteluhoito on epäilemättä mukavaa ja varmaankin se vetreyttää niskan ja hartioiden lihaksia, mikä saa olon paranemaan. Ei se varmasti hyödytöntä ole, mutta on vastuutonta antaa turhia lupauksia. Kuuhulluutta tai lapsettomuutta Rahko ei sentään lupaa parantaa. Puoli pistettä siitä.

Hintalappujakin löytyy. Videon saa tilata reilulla 200 eurolla. Kurssi maksaisi 155 euroa.

Palataan ihan järjellä ajatteluun. Asentohoito perustuu siis siihen, että korvan kaarikäytävissä olevat hituset ovat väärissä paikoissa ja päätä kääntelemällä ne saadaan oikeisiin paikkoihin. Saatan olla nipottaja, mutta mitenkähän 6,5 tunnin opetus riittää siihen, että opitaan havaitsemaan korvan sisältä pieniä hitusia ja sen lisäksi vielä tavat, joilla niitä opitaan siirtelemään. Nipottaja myös ihmettelee, miksi tiede ei ole aiemmin keksinyt tätä yksinkertaista temppua.

Eläkeikäinen lääkäri voi siis aivan rangaistuksetta myydä tällaista. Hyi.

30.12.2011

Syitä hömpän toimimiseen, osa 1 (johdanto)

Hömppä toimii.

Todellakin, hömppä toimii.

Se toimii, perkele.

Suomessa on tehokas ja tasa-arvoinen peruskoulutus. Ja tieteellinen. Ihan tosi, usko pois. Täytyyhän sen olla, koska viisaat sanovat ja lehdessäkin luki.

Edellä ilmeni useampikin tapa, millä terveyshömppää edistetään. Ensimmäisenä tuli toisto, toisto, toisto. Jos kuulemme saman asian monesta suunnasta ja useaan kertaan, ihmisen tapa reagoida on ajatella, että tämä on tärkeä asia ja luultavasti hyvä kuva maailmasta. Tai ainakin hyödyllinen.

Toisena tuli vakuuttaminen ja auktoriteetteihin vetoaminen. Vakuuttaminen on lähellä toistoa, mutta siinä on aina jotain perusteita, kuten nyt viitattiin tieteeseen. Perusteiden ei tarvitse olla lujia, sillä harva meistä asettaa tieteen puntariin aamukahvilla aamu-TV:tä katsellessa. Auktoriteetiksi taas kelpaa kuka tahansa julkkis. Jos maailmanmestari sanoo, että kalja on pahaa, niin se sitten on pahaa. Höh! Se olikin joku räppäri.

Miten tämä liittyy siihen, miksi terveyshömppä toimii? 

Terveyshömppä käyttää näitä keinoja ja monia muita. Noilla muutamalla keinolla hömppä tekee itsensä uskottavaksi. Uskottava hoito nimittäin tehoaa paremmin kuin ei-uskottava. Kyseessä on plasebo-ilmiö, jonka vuoksi ihmiset helposti tuntevat, että pienehköt vaivat paranevat tai he saavat oireisiinsa helpotusta. Riippumatta siitä, mikä hoito on, kunhan he uskovat hoitoon.

Plasebo on tärkeä osa terveyshömppää, mutta se toimii samalla tavoin ns. koululääketieteessä.

Naapurin tutun poikakin..

Suuri osa terveyshömpästä tarjoaa apua epämääräisiin (tai lähes kaikkiin) vaivoihin ja oireisiin. Tällöin on melko suuri todennäköisyys, että samaan aikaan, kun tarjotaan (vale)hoitoa useille ihmisille, niin jollakulla olo paranee. Ja jos hoito tarjotaan mystiikan avittamana, niin olon paraneminen helposti yhdistetään siihen. Ja tästä "todisteesta" kerrotaan kavereillekin. Myönteisten odotusten vuoksi olon paraneminen tulkitaan helposti hömpän aikaansaannokseksi. Ja näitä tarinoita sitten kerrotaan eteenpäin. Jos mitään ei tapahdu, siitä on vaikeampi kertoa hyviä juttuja.

Lisäksi, jos hoito lupaa parantaa sata vaivaa, niin melko helposti löytyy ainakin yksi vaiva, joka ainakin vähän paranee.

Mikä avuksi?

Jos todella halutaan tutkia, onko jostain hoidosta hyötyä, pitää järjestää vertailu hoidon ja hoitamattomuuden välillä. Tarinat ovat hyviä ja viihdyttäviä, mutta eivät sellaisinaan tieteellisiä todisteita.

Huomasitko?

Jos samassa kappaleessa on sekä sulkeitä että lainausmerkkejä, se vaikuttaa uskonnollisen hörhön jutustelulta. Näin se kieli toimii.

Suolaa haavoihin

Suolan liikakäytön on todettu olevan epäterveellistä. Nyt on ilmennyt, että kyse onkin siitä, että käytetään vääränlaista suolaa. Siis, jos uskomme Tuisa Oy:tä. Ja miksi emme uskoisi?

Minäpä kerron.

Tuisa myy pääasiassa kristallisuolatuotteita, mutta valikoimissa on myös intiaanisokeria, pesupähkinöitä, tuoksusaippuoita sekä päänhierontalaite. Tuotteet ovat kauniita ja järkevän hintaisiakin. Ostaisin jopa niitä itse, ellei joka paikkaan olisi tungettu terveyshörhöilyä.

Kristallisuola parantaa vaikka mitä!

Tuisa Oy väittää kristallisuolan auttavan mm. seuraaviin sairauksiin tai oireisiin: verenpaine, astma, allergia, lihaskrampit, rytmihäiriöt, psoriaasi, akne, hyttysen puremat, turvotukset ja venähdykset.

Ehkä se parantaa jopa seuraavat:



Lisäksi sillä on seuraavia positiivisia vaikutuksia; neste-, pH- ja sokeritasapainon vakauttaminen, hermosolujen kommunikoiminen, osmoottisen paineen säätely, vatsahappojen tuottaminen, ruuansulatus, antihistamiini, puhdistaa keuhkoja. Puhdistaa, desinfioi ja ravitsee myös ihoa sekä ylläpitää ihon kosteustasapainoa.

Kristallisuola on tavallista ruokasuolaa

Melko paljon luvattu, eikö vaan? Kyse kuitenkin on tavallisesta ruokasuolasta, kuten heidän itse esittämänsä laatusertifikaatti osoittaa. Saman sertifikaatin mukaan tässäkin suolassa on pieni määrä raskasmetalli lyijyä. Tuisa Oy tosin väittää, että raskasmetalleja on tavallisessa merisuolassa, kun taas kristallisuola on puhdasta suolaa. Vähänkin kemiaa ymmärtävä osaa sertifikaatista lukea, että tämäkin ruokasuola sisältää muitakin kuin natrium- ja kloridi-ioneja. Näiden pienten epäpuhtauksien vuoksi se ei ole puhtaan valkoista. Ruokasuolalla tosiaan on osuutensa elimistön kemiallisissa tasapainoissa, mutta se ei ole koko tarina. Jätetään se biokemian blogeihin.

Fysiikka ja kemia uusiksi

Kristallisuolalyhtyjen vaikutuksen sanotaan perustuvan negatiivisten ionien tuottamiseen. Suolalyhty ei kuulemma edes kulu tuottaessaan negatiivisia ioneja. Mistä tyhjästä nämä sitten ilmestyvät? Myöskään sitä ei kerrota, mitä negatiivisia ioneja nämä ovat. Sitäkään ei kerrota, miten negatiiviset ionit voivat esiintyä ilman positiivisia ioneja. Samassa yhteydessä kerrotaan, että kristallisuola on vuosimiljoonien aikana paineessa muuttanut rakennettaan, kristallisoitunut. Yleensä kristallisoitumisella tarkoitetaan kiteytymistä. Sellaista kiteytynyttä natriumkloridia tavallinen ruokasuolakin on. Tuisa Oy myös väittää, että kristallisuolan mineraalit ovat tämän paineen vuoksi pienentyneet niin hyytelömäisen pieniksi, että ne läpäisevät solukalvon. Peruskoulun fysiikan oppimäärä tosin kertoo, että natrium- tai kloridi-ionit (tai muutkaan ionit) eivät pienene paineessa ja siten merisuolan ionit ovat aivan yhtä suuria tai pieniä. Siis samanlaisia.

Myyntitykki hämää

Selitys on siis aivan vastoin tunnettuja kemian ja fysiikan lakeja. Sen tarkoitus lienee vakuuttaa ostaja siitä, että tässä ei myydäkään epäpuhdasta ruokasuolaa vaan jotain mystistä vuosimiljoonaista puhtautta. Öljy muuten on vuosimiljoonaista tuotetta ja sitäkin on aikoinaan myyty ihmelääkkeenä. Silloinkin pöhköt menivät lankaan. Nykyään öljylle on keksitty muutakin käyttöä.

Kristallisuolan paras käyttö on lyhtyinä. Ne tosiaan ovat kauniita.

Lääkäri suosittaa

Jos lääkitsevän tuotteen mainoksessa komeilee lääkäri, tuote vaikuttaa uskottavalta. Vielä parempaa on, jos hän esiintyy nimellään.

Tunnetko kaikki maailman lääkärit? 

Jos kyseessä on ulkomaalainen lääkäri, voi hänen lääkäriytensä olla aivan tuulesta temmattu. Jos taas kotimainen, voit tarkistaa sen terhikki-rekisteristä. Oli miten oli, oikeakin lääkäri voi mainostaa ihan mitä vaan vapaa-ajallaan.

Kiitos, Yle!

Kaikki valtamediat sortuvat säännöllisesti mainostamaan huuhaata ja hölynpölyä. Toiset useammin, toiset harvemmin. Huuhaan myyjät kun ovat usein hyviä myyntityössään ja puffit menevät usein läpi ainakin jossain mediassa.

Yle on hienosti kutsunut astrologiaa huuhaaksi ja varoittanut ottamasta sitä liian vakavasti. Onhan tämä tietenkin Skepsiksen puffi, mutta sitä ei ole sentään tehty myyntitarkoituksessa.

22.12.2011

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 6 (aina vaan tutkimuksista)

Minulta oli aivan mennyt ohi Valkeen uusin lehdistötiedote. Ehkä syynä on se, että mainos ei tällä kertaa mennyt Yle:n uutissivujen seulan läpi. Sen sijaan Kaleva, Aamulehti ja Iltalehti menivät lankaan.

Tiedote näyttää vastaavan juuri siihen, mitä skeptikot ovat vaatineet: lumekontrolloitua kaksoisokkotutkimusta. Tuloksetkin ovat jälleen kerran mullistavia. Jopa huippuunsa viritettyjen urheilijoiden reaktiokyky paranee merkittävästi tällä laitteella.

Miksi skeptikko ei ole tyytyväinen?

Ensinnäkin, skeptikko on jatkuvasti vaatinut kunnon tutkimusta siitä, miten laite tehoaa kaamosmasennukseen. Sellaista ei ole vieläkään tehty. Sen sijaan on tutkittu jotain aivan muuta.

On siis raportoitu, että urheiljoiden suorityskyky merkittävästi paranee laitteella. Jälleen kerran raportti on ylimalkainen eikä sen pohjalta voi päätellä, miten tutkimus on oikeasti tehty. Ei ole selvitystä siitä, miten kaksoissokko-osuus on järjestetty eikä mitä tarkoittaa lumeryhmän käyttämä laite, josta "hoitovaikutus oli eliminoitu". Ei ole myöskään selvitystä siitä, mitä kaikkia suorityskyvyn osa-alueita oli mitattu. Ei myöskään tarkasti selvitetty, mikä oli se "keskeinen suorityskykyparametri", joka laski viidenneksen. Kaiken kaikkiaan tiedotteesta ei voi oikein päätellä mitään muuta kuin sen, että tutkimuksen tilaaja on tyytyväinen.

Tiedotteessa on moneen kertaan painotettu, että tutkimus on riippumaton. Niin moneen kertaan, että alkaa jo epäilyttää. Ainakaan tutkimuksen tekijä ja Valkee eivät ole entuudestaan tuntemattomia. He ovat tehneet tieteellistä yhteistyötä aiemminkin.


Lisää korvavalosta:

Korvavalokooste.

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 5 (tutkimuksista yhä)

Valkee Oy:n tutkimussivulla esitetään sellaistakin, että "Valkeella pienikin valoannos aamulla otettuna tehokas satunnaistetussa kokeessa".


Kyseessä on jälleen kerran posteri, jonka anti tällä kertaa on melko laiha. Kokeessa 89 kaamosmasennuksesta kärsivää on tutkittu ja heidän masennuksen tasoaan on mitattu kolmella eri mittarilla. Sitten heidät on jaettu kolmeen ryhmään, jotka ovat saaneet 1,4 tai 9 lumenin korvavalohoitoa aamuisin 4 viikon ajan. Tulokset olivat hurjia. Kaikkien masennusmittareiden mukaan suurin osa heistä parantui hoidon aikana. Kuvaaja näytetään kuitenkin vain siitä mittarista, jonka mukaan masennus on helpottanut eniten.

Entä mikä tutkimuksessa oli vikana? Kontrolliryhmää ei ole ollut ollenkaan. Tutkimuksen ajankohtaa ei oltu mainittu. Edellinen Valkeen koe tehtiin tammi-helmikuussa, jolloin kaamos hellittää. Ehkäpä tämäkin tutkimus tehtiin samoihin aikoihin. Ajankohdasta ei kerrottu, joten asian arvioiminen on mahdotonta. Miksi ihmeessä ajankohtaa ei mainita? Onhan se kerrassaa oleellinen tieto, kun kyse on vuodenaikaan liittyvästä masennuksesta! Tutkimuksessa on jälleen mukana toimitusjohtajan lisäksi toinenkin Valkeen omistaja. Heidät molemmat on kuitenkin merkitty aivan muiden tahojen edustajiksi.

Yksi asia kiinnittää erityisesti huomiota. Paraneminen on graafin mukaan lähes samanlaista riippumatta korvan saamasta valomäärästä. Se pistää ajattelemaan, että ehkä koko valolla ei ole merkitystä.

Lisaa korvavalosta:

Korvavalokooste.

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 4 (vieläkin lisää tutkimuksista)

Valkee Oy:n tutkimussivulla esitetään, että "Valkee aktivoi aivoja lumeryhmällä kontrolloidussa aivokuvauksessa"


Otsikon väite perustuu posteriin, jonka tekijöissä on ainakin kolme Valkee Oy:n omistajaa. Samassa yhteydessä esitetään vertaisarvioitu tieteellinen artikkeli. Vertaisarvioitu tieteellinen artikkeli käsittelee sitä, miten terveiden ja kaamosmasentuneiden aivot toimivat eri tavalla. Tällä artikkelilla ei ole mitään tekemistä korvavalolaitteen kanssa. Käsittelen siksi vain posteria, joka siis ei ole tieteellinen julkaisu, vaan tieteellinen esitys, jonka voi esittää yleensä kuka tahansa tieteelliseen kokoukseen osallistuja.

En väitä ymmärtäväni täysin posterin tekstiä. Mutta jotain ymmärrän. Ensinnäkin korvavaloa saavien aivojen aktiivisuus kasvoi joissain kohdin. Mutta nämä alueet eivät ole niin selvästi näköalueella kuin johtopäätöksistä voisi kuvitella. Tiedämme, että korvavalo lämmittää korvia. Posterissa ei mainita mitään siitä, että kontrolliryhmän korvia olisi lämmitetty. Koehenkilöiden on ollut pakko tietää, että he ovat kokeessa, missä valoa ehkä laitetaan korvaan, joten he voivat hyvinkin tulkita lämmön korvassa valoksi ja siten näköalueet voivat aktivoitua. Oli miten oli, jos kontrolliryhmä ei ole saanut samanlaista lämpöä korviinsa, on koejärjestely mitätön. Aivojen aktivaatio voi johtua lämmön tunteesta.

Aivot voivat hyvinkin reagoida valoon, jos sitä aivoihin joutuu. Tämä johtuu siitä, että monet proteiinit ovat todellakin valoherkkiä: ne hajoavat helposti valossa tai muuttavat avaruusrakennettaan. Vaikka aivot reagoisivat valoon, ei se vielä todista mitään siitä, onko se hyvä vai huono asia. Puhumattakaan siitä, että sillä olisi jotain erityisiä toivottuja vaikutuksia.

Tämäkään tutkimus ei todista korvavalon puolesta, mutta ei sitä vastaankaan.

Mutta tapa, jolla tutkimus julkistetaan, viittaa petokseen. Esitetään posteri epämääräisine tuloksineen todisteena ja viitataan tieteelliseen julkaisuun, joka käsittelee ihan muita asioita.

Lisää korvavalosta:

Korvavalokooste.

21.12.2011

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 3 (lisää tutkimuksista)

Valkee Oy on julkaissut tutkimuksen otsikolla "Aivot aistivat valoa, eivät vain silmät." Kyseessä tälläkin kertaa on posteri vuoden 2011 elokuisessa tieteellisessä kokouksessa, ei tieteellinen julkaisu. Tutkimuksen tekijöistä ensimmäisenä mainitaan Juuso Nissilä Oulun yliopiston biologian laitoksen edustajana. Hän on myös Valkee Oy:n toimitusjohtaja, joka on ehkä vielä oleellisempaa. Lainaan tähän kokonaan Valkee Oy:n tiedotteen.

Oulun yliopiston tutkimusryhmä löysi ja paikallisti ensimmäisenä maailmassa aivojen valovasteelliset proteiinit. Tutkimuksessa paikallistettiin valolle herkkä OPN3 proteiini kaikilta 18:lta tutkitulta aivoalueelta. [8]. Valolle herkkiä proteiineja on useilla merkittäviltä ihmisen hyvinvointia ja kehon tasapainoa ylläpitävillä aivoalueilta. Proteiineja löytyy esimerkiksi hypotalamuksesta, joka ylläpitää elimistön endokriinisten rauhasten toimintaa ja on keskeinen aivolisäkkeeseen hormonaalista informaatiota välittävä aivoalue. Valovasteellisia soluja on myös serotoniinin, melatoniinin ja dopamiinin kannalta keskeisimmillä aivoalueilla
Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö tuota OPN3-proteiinia olisi löytynyt (kuolleiden) aivoista. Selostuksesta, samoin kuin posterista, voisi saada sen kuvan, että tämä olisi todiste siitä, että aivot aistisivat valoa. Kuitenkin tutkimus ainostaan osoittaa, että aivoissa on valoherkkää OPN3-proteiinia. Posterin (ja Valkeen Oy:n mainossivun) johtopäätökset ovat aivan päättömiä, sillä proteiinin roolista aivoissa ei ole tehty mitään tutkimuksia. Aistiminen on aivan eri asia kuin valoherkän aineen olemassaolo. Yhtä hyvin voisimme väittää, että digikamera aistii valoa.

Tämä huomio ei mitenkään todista sitä, etteikö korvavalolamppu oikeasti toimisi (enemmän kuin plasebo). Mutta tämäkään tutkimus ei todista mitään korvavalon toimivuudesta.

Lisää korvavalosta:

Korvavalokooste.

Valkeen korvavalo, aivovalo

Tämän sivun tarkoitus on ainostaan koota yhteen postauksia korvavalosta.


Omat postaukseni.


Korvavalo tulee taas.

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 1 (aihetodisteita)

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 2 (tutkimuksista)

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 3 (lisää tutkimuksista)

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 4 (vieläkin lisää tutkimuksista)

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 5 (tutkimuksista yhä)

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 6 (aina vaan tutkimuksista)

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 7 (aihetodiste lisää)

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 8 (Läpimurto? Ei sinne päinkään!)

Joko korvavalohuijaus paljastuu?

Linkkejä muiden aivoituksiin.

Viidakkorummun UV-korvavalo.

Oulu1:n kooste.

Pimee

Paholaisen asianajaja

Healthberry 

Korvavalohuijaus

Lauri Gröhn

Kauaskatsoja

Terveyshömpän tunnistaminen, osa 2

Aiemmassa postauksessani esitin sanoja, joista terveyshömpän tunnistaa. Tässä esitän pari sanaa lisää ja kerron parista muusta seikasta, joiden vuoksi tietoa kannattaa epäillä.


Energiataso

Sana kuulostaa hyvin vetoavalta. Onhan niitä energiatasoja tietokonepeleissäkin! Valitettavasti tiede ei ole vielä löytänyt mitään mystisiä ihmisen energiatasoja. Miksi jokin muinainen kulttuuri tai yksittäinen parantaja löytäisi sellaisia, vaikka liuta tieteilijöitä ei löydä niistä jälkeäkään?


Tasapaino

Hyvän kuuloinen sana. Kukapa ei haluaisi olla tasapainossa? (Hyvältä kuulostaminen on myös yksi terveyshömpän ominaisuus. Colonic-hoito kuulostaa hyvältä, mutta veden ruiskuttaminen perseeseen ehkä ei, vaikka kyse on samasta asiasta.)

Takaisin tasapainoon. Ihmiskehossa on luonnostaan hirvittävä määrä erilaisia biokemiallisia tasapainoreaktioita. Happamuuden, lämpötilan tai eri ainesosien määrien muutokset voivat muuttaa näiden reaktioiden tasapainotilaa. On lapsellista kuvitella, että olisi olemassa jokin ihmetuote, joka tietäisi etukäteen kaikkien ihmisten kaikki biokemialliset tasapainotilat ja osaisi hienosäätää näitä kaikkia juuri oikeaan suuntaan. No, kaupaksihan nuo käyvät. Murr.


Kaikki sairaudet parantuvat/kaikki johtuu tästä

Jos hoito tai lääke vihjaa tai lupaa parantaa kaikki vaivat tai auttaa kaikkiin vaivoihin, on syytä epäillä, että se ei oikeasti auta mihinkään.Tästä esimerkkinä asentohoito, josta aion kirjoittaa joskus myöhemmin. Tämä hoito auttaa mm. kuuhulluuteen, käsialaan, suolatasapainoon ja kuukautiskipuihin. Ilman hoitoa uhkaa päihteiden väärinkäyttö. (Pakollinen olkinukke, joka tässä tapauksessa on tosin tarpeeton.)

Tohtori suosittelee

Mainoksissa tuotteita suosittelee usein urheilija tai suosittu näyttelijä. Terveyshömppää suosittelee lääkäri. Tämän seikan arvioimisen tekee vaikeaksi se, että lääkärit suosittelevat julkisesti ihan hyödyllisiäkin asioita. Mistä sitten tiedämme, että tällä kertaa lääkäri suosittelee hömppää? Emme tiedäkään. Mutta jos samalta sivustolta tai samasta ilmoituksesta löytää hintalappuja, niin suosittelen epäilemään, että lääkärin suositus onkin mainos.

20.12.2011

En ajattele, siis en ole olemassa

Kaikki filosofiaan perehtyneet ja suuri osa muistakin ihmisistä tunnistavat Descart'n kuuluisan lausahduksen "Cogito, ergo sum." eli "Ajattelen, siis olen olemassa." Johtopäätös on aivan ilmeinen. Aivan yhtä ilmeistä on, että otsikon väite on hölmö, vaikka se joidenkin ihmisten kohdalla olisi toivottavaa.

Virheargumentti kuuluu luokkaan non-sequitur, eli suomeksi "ei seuraa". Vaikka tietäisimme, että A:sta seuraa B, niin ei-A:sta ei silti välttämättä seuraa ei-B. Otsikon esimerkki oli helppo, samoin seuraava. Tiedämme, että väite "Jos olen Sodankylässä, niin olen Lapissa." on totta. Sen sijaan "Jos en ole Sodankylässä, en ole Lapissa." ei välttämättä ole. Voinhan odottaa junaa Kemijärvellä.

Aina tätä ei ole helppo nähdä, varsinkin jos kirjoittaja haluaa piilottaa virheensä. Tällöin on syytä epäillä, että sinua yritetään sumuttaa.

Suuri osa terveyshömpästä perustuu ns. luonnollisuuteen. Sen ajatuksena on, että nykyään ihmiset elävät jotenkin epäluonnollisesti ja keinotekoisesti. Väite (joko rivien välistä tai aivan riveillä) kuuluu: keinotekoinen elämä/ravinto/kemiallinen aine aiheuttaa sairautta. Seuraava non-sequitur -virhepäätelmä kuuluu: luonnollinen aiheuttaa terveyttä.

Kaupallinen johtopäätös on myydä tätä luonnollisuutta tavalla tai toisella. Voit tutustua muutamaan kaupalliseen johtopäätökseen seuraavien linkkien kautta.

Lipomassage.
Sade-kristallisuolasuihke.
Vaietut hoidot. (Pakollinen olkinukke: syöpä paranee pakurikäävällä ja valkosipulilla)

Jätän tällä kertaa käsittelemättä sen, onko nykyaikainen elämä keinotekoista tai epäluonnollista. Samoin jätän käsittelemättä sen, aiheuttaako tällainen keinotekoisuus tai epäluonnollisuus sairauksia. Jokainen voi pohtia itsekseen onko kaiken syötäväksi kelpaavan syöminen luonnollista tai elikö luolamies 80-vuotiaaksi.



Lisää virheargumentoinnista:

Stephen Downesin Guide to Logical Fallacies.
Omat postaukseni virheargumenteista.

16.12.2011

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 2 (tutkimuksista)

Käsittelin Valkee Oy:n korvavaloa jo aiemmin. Jos postaukseen laittaa määreen "osa 1", on kohteliasta kirjoittaa myös osa 2. Tässä tulee, olkaa hyvä.

Valkee esittää vakuuttavan kokoelman tutkimuksia, joiden tarkoitus lienee osoittaa, että korvavalohoito toimii. Käsittelen alla näitä tutkimuksia tarkemmin. Aloitan kuitenkin perinteisellä olkinukella.

Marraskuussa 2011 annoin Itä-Suomen yliopiston apteekille asiakaspalautetta siitä, että he myyvät Valkeen korvavalolaitetta. Kysyin (melkein ystävällisesti), että kai he tietävät laitteen olevan huuhaata. Sain seuraavanlaisen vastauksen.



Hei
Kiitos palautteestanne koskien Valkee Oy:n korvavalolamppua.
Olemme ottaneet korvavalolampun valikoimaamme sen saaman suuren kysynnän vuoksi. Itä-Suomen yliopiston apteekki on asiakaspalveluyritys ja haluamme nöyrästi palvella asiakkaitamme ja tarjota heille heidän haluamiaan tuotteita.
ystävällisin terveisin
Tässä oli nimi
palauteasioista vastaava farmaseutti
Itä-Suomen yliopiston apteekki
 Saisikohan apteekista kaljaa, jos pyytäisin sitä heidän valikoimiinsa?

Takaisin asiaan.

Valkee kutsuu tässä kohta muserrettavaa mainoskampanjaansa rohkeasti tieteelliseksi ohjelmaksi.Ensimmäisen tutkimuksen mukaan

"92% kaamosoireisista koki kaikkien oireidensa poistuvan kliinisessä tutkimuksessa"


Juu, otsikko oli noin iso. Kuulostaa hyvältä, eikö? Liian hyvältä. Tarkastellaanpa lähemmin. Suomenkielisen esityksen pohjana on IFMAD-konferenssissa esitelty posteri. Posteri on tieteellisessa kokouksessa esitelty julkaisu. Toisissa konferensseissa melkein kuka vain osallistujista voi sellaisen esittää, toisinaan vaaditaan vähän enemmän. Kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesta tieteellisestä julkaisusta. IFMAD-konferenssissa käsiteltiin mielialahäiriöitä.

Posterin tekijöitä Antti Aunion mainitaan olevan Valkeen edustaja, mutta Juuso Nissilä on myös Valkeen toimitusjohtaja. Tämä herättää epäilyksiä eikä tutkimusta voi siten pitää täysin riippumattomana.

Tutkimuksessa oli mukana 13 henkilöä. Se on liian pieni ryhmä, jotta voidaan tehdä tilastollisesti merkittäviä päätelmiä. Posteria lukiessa huomaa, että suomenkielinen teksti kertookin jotain ihan muuta. Posterissa mainittu 92% ei tarkoitakaan kaikkien oireiden häviämistä, vaan sitä, että masennuksen vakavuutta kuvaava HAMD-17-luku vähintään puolittuu. Posterissa ei myöskään puhuta mitään siitä, miten potilaat kokevat oireensa. Saimme siis Valkeen kiinni valheesta ja luotamme vielä vähemmän.

Tutkimuksesta puuttui myös kontrolliryhmä, jolle annettaisiin muuten samanlaista hoitoa, mutta kuulokkeista ei tule valoa, vaan pelkästää yhtä paljon lämpöä kuin Valkeen laitteesta.

Valkee mainitsee, että tutkimus on tehty tammi-helmikuussa 2009. Tämä on se aika, jolloin valon määrä lisääntyy pohjoisella pallonpuoliskolla ja kaamos poistuu. Oletettavasti silloin poistuu kaamosmasennuskin.

Näin ollen ainakin tämä tutkimus on huuhaata eikä kukaan itseään kunnioittava tiedemies julkaisisi tätä läpimurtona.

Käsittelen myöhemmin muita Valkeen tutkimuksia. Jos aiotte ostaa joululahjoja, suosittelen jotain muuta.

Lisää korvavalosta

Vältä väärinväittämistä - virheargumentoinnin perusteet

Tämän postauksen ainoa tarkoitus on kerätä virheargumentointia käsittelevät postaukseni yhteen.

Argumentum ad ignorantiam 

Non-sequitur I

Olkinukke

Väitteesi on niin naurettava, että olen oikeassa

Tämä postaus on toinen osa sarjasta, jossa käsittelen argumentoinnin virheitä. Aiemmin julkaisin postauksen virheargumentista nimeltä argumentum ad ignorantiam.

Huumori on iloinen asia. On ilahduttavaa nähdä ihmisten pilailevan itselleen. Varsinkin, jos se tehdään älykkäästi (kts. kohta 1:48). Tämä ei ole sitten mikään kannanotto Väyrysen puolesta tai vastaan. Itseironian taidolla ei nähdäkseni ole mitään tekemistä presidentin tehtävien kanssa.

Toisten kustannuksella pilailu taas on sekä helpompaa että vaikeampaa. Sitä on äärimmäisen helppo viljellä, mutta melkoisen paljon vaikeampaa tehdä niin, että pilailun kohdekin nauraa.

Tämä postaus ei käsittele huumoria. Piste. Ei kun kolme pistettä...

(Tässä yritän olla älykkään ja leikkisän itseironinen. Kaikki lisäpisteet ovat tarpeen.)

Pilailu vakavassa keskustelussa voi olla piristävää, mutta se voi myös luoda ikijään keskustelukumppaneiden välille. Niin käy, jos yrittää tehdä joko keskustelukumppanista tai hänen väitteestään naurettavan. Vastustajan mollaaminen on ilkeää. Nyt kuitenkin käsittelen sitä, että mollataan vastustajan väitettä. Tällä on tarkoitus tehdä vastustajan väite niin naurettavaksi, että vastakkaisen väitteen voisi kuvitella olevan tosi. Tätä argumentointivirhettä kutsutaan nimellä olkinukke.

Olen itsekin käyttänut sitä aivan tahallani. Olkinukke voi siis esiintyä myös keskustelunavauksessa. Olkinuken voi piilottaa paremminkin. Edellisessä aivan oikein huomautetaan, että maahanmuuttokriittisten ajatukset puetaan jatkuvasti olkinukkeen. Se tosiaan vaikeuttaa asiallista maahanmuuttokeskustelua. Mutta sitten tehdäänkin heti perään olkinukke väitteestä "maahanmuuttokriittisyys on rasismia"  esittelemällä rasistin karikatyyri. Tässä vielä yksi esimerkki tasapuolisuuden vuoksi. Tämä ei sitten ole mikään kannanotto Perussuomalaisten puolesta tai vastaan. Olkinuken osaa rakentaa jokainen poliitikkokoulun ekaluokkalainen.


Lisää virheargumentteja täällä.

Lisätty 16.12. 2011

Julkaisun jälkeen Mikko kommentoi ja kertoi paremmasta esimerkistä.

9.12.2011

Lehtivihreä eli klorofylli eli E140

Lehtivihreä eli klorofylli on kuulemma terveellistä. Ei pelkästään terveellistä, vaan ihan se tärkein asia. Se jopa suojaa säteilyltä. Tervemenoa, foliohattu!

Avauskappale on kouluesimerkki virheargumentistä nimeltä olkinukke. Esitän kohteen pilailemalla siitä.

Yksi terveellisyyden perusteluista on se, että molekyyli muistuttaa hemoglobiinia, suurin ero on hemoglobiinin rauta-ionin ja lehtivihreän magnesium-ionin välillä. Tässä järkeilyssä on kaksi pahaa vikaa. Ensinnäkin, jos lehtivihreä on sen vuoksi terveellistä, eikö olisi vielä terveellisempää juoda ihmisverta? Vampyyrisarjat ovatkin nykyään suosittuja. Toiseksi, jos yhden ionin vaihto molekyylissä ei haittaa, voisimme ruokasuolan sijaan pistää ruokaan lipeää, siinäkin on vain yksi ioni vaihdettu.

Tässä kappaleessa paljastan virheargumentin. Samankaltainen ei välttämättä tarkoita samaa. Samalla jatkan omaa olkinukke-argumentaatiotani.

Lehtivihreän väitetään myös estävän bakteerien lisääntymisen. Olisihan se kiva, mutta kun ei ole. Salmonellan useimmin saa vihreästä salaatista. Vihreä salaatti, yllätys yllätys, sisältää lehtivihreää. Salmonella on bakteeri, joka aiheuttaa kuumeista ripulia.


Vastuullisena kirjoittajana mainitsen tässä välissä, että lehtivihreää sisältäviä kasviksia toki kannattaa syödä. Kasvikset ovat hyväksi aivan muista syistä. Kasvisten tuottajatkin tietävät tämän.

Ainetta käytetään väriaineena esimerkiksi shampoossa? Haluatko tosiaan syödä shampoon ainesosia?

Jatkan itsepäisesti olkinuken rakentamista.

Tiesitkö, että jos tuotteessa, lukee "ei E-koodeja", siinä ei ole myöskään lehtivihreää, E140?

Olen toivoton.

Magneettimedia sai Huuhaa-palkinnon

Tämä postaus on pelkkä uutinen.

Huuhaa on saanut arvoisensa palkinnon.

Hölynpoly nimeltä Magneettimedia voitti.

Minun suosikkini olisi ollut aivovalo, mutta kaikki eivät voi voittaa.

Voikaa hyvin, välttäkää magneetteja.

6.12.2011

Hyvää joulukuun kuudetta!

Hyvää joulukuun kuudetta!

Suomessa vietetään tänään itsenäisyyspäivää. Tänään juhlitaan sotasankareita, muistellaan sodassa kaatuneita ja haavoittuneita. Ylistetään sodan kunniaa. Jostain kumman syystä tämä päivä on pyhitetty sodalle. Jostain kumman syystä ajatellaan, että itsenäisyys ja kaikki hyvinvointi on sodan ansiota. Hyvinvointi ja itsenäisyys on rakennettu rauhan, ei sodan aikana.

Ennen ensimmäistä maailmansotaa Euroopassa rakennettiin hyvinvointia. Tämän kehityksen katkaisi I maailmansota useiksi vuosiksi. Samassa rytäkässä Suomikin itsenäistyi. Jälleen rakennettiin pari vuosikymmentä hyinvointia. Tämä hyvinvointi hajosi uudelleen II maailmansodassa, johon Suomi osallistui Saksan rinnalla.

Itsenäisyys oli ensimmäisen sodan seurausta. Toisen sodan jälkeen Suomi oli yhä itsenäinen. Jätän historioitsijoiden ja spekulaattoreiden arvioitavaksi, miten olisi voinut käydä. Kävi miten kävi, huonosti kävi. Suomi ja Saksa hävisivät surkeasti.

Me suomalaiset olemme itsepetoksen mestareita. Rakennamme sankaritarinoita hävitystä sodasta ja sisällissodasta, jossa oli kaksi häviäjää.

Minä haluaisin viettää juhlapäivää 16. lokakuuta, sillä 16.10.1994 järjestettiin kansanäänestys Suomen liittymisestä Euroopan unioniin. Minä haluaisin luopua itsenäisyydestä. Mitä enemmän teemme asioita yhdessä, sitä vähemmän meillä on syytä sotia toistemme kanssa.

Sota on paha.

3.12.2011

Terveyshömpän tunnistaminen, osa 1

Aioin kirjoittaa biosignaturesta tai lehtivihreästä. Kirjoitan niistä sitten myöhemmin. Tutkiessani aiheita törmäsin jatkuvasti tiettyihin sanoihin. Kutsuttakoon niitä vaikka tieteelliseksi naamioidun terveyshömpän hakusanoiksi. Näiden sanojen esiiintyminen tekstissä antaa epäillä, että joku vedättää sinua ja haluaa sinun rahasi, ellei jopa sieluasi.

Mullistava

Onhan niitä mullistavia asioita: tulen keksiminen, kirjapainotaito tai kännykät. Mullistavat asiat ovat kuitenkin harvinaisia. Yleensä mullistavaksi kutsuminen on markkinamiehen juttuja.

Elimistön puhdistaminen/detoksikaatio

Ihmisen elimistö ei tarvitse mitään erityistä puhdistamista. Sitä varten meillä on maksa ja peräsuoli.

Kokonaisvaltainen/holistinen

Koko ihmiseen kohdistuva hoito kuulostaa kivalta. Niin kuulostaa lottovoittokin. Mikään ihmelääke tai -hoito ei voi tehdä kaikkia asioita.

Koululääketiede ei..

Jos koululääketiede ei tunnista jotain asiaa, on melkein varmaa, että kyse ei ole lainkaan lääketieteestä.

Luonnollinen/luonnon oma

Jos jokin on aivan luonnollista tai luonnon omaa, miksi sinun pitää maksaa siitä jotenkin? (kts. seuraava kohta)

Osta/tuote

Oletetaan, että luet lähikaupan ilmoitusta. On ilmiselvää, että tuotteen kohdalla on mainos tuotteesta. Sama pätee terveyshömppään, vaikka mukana olisi minkä tahansa asiantuntijan tai tohtorin kuva ja tieteellisen näköistä tekstiä.

Varoitus

Jos näet yhden tai useamman edellisistä sanoista, varo lompakkoasi. Mitä innokkaammin joku haluaa sinulle asiaa myydä, sitä varovaisempi ole.


Lisätty 21.12.2011

Osa 2 löytää täältä. 

2.12.2011

LadyCare, mn8 ja valelääkärit

Puolisolle kiitos tämän postauksen aiheesta. Hän on töissä naisvaltaisella työpaikalla ja kuuli kahvipöytäkeskustelussa mullistavasta tuotteesta. Pikkuhousuihin laitettava musta LadyCare on lääkinnällinen laite, joka auttaa vaihdevuosivaivoihin, punainen mn8 taas kuukautiskipuihin. Molempien toiminta perustuu magneettikenttään. Niin väitetään. Mitä ilmeisimmin kyseessä on molemmissa tapauksissa sama "laite".

Huijarit haistavat helposti uudet asiat, joilla tehdä rahaa. Kun radioktiivisuus keksittiin, nokkelat ihmiset alkoivat myydä sitä hoitokeinona. Näistä hoidoista luovuttiin vähin äänin, kun huomattiin, ettei säteily olekaan kovin terveellistä. Magneetit sen sijaan pitävät pintansa. Epäilemättä sen vuoksi, että niistä ei ole haittaa sen enempää kuin hyötyäkään. Satutko muuten tietämään, että asumme kaikki suuren magneetin pinnalla? Maapallo on nimittäin magneetti, kuten kompassilla voit hyvin nähdä. Miksi sitten tarvitset magneettinappia vaihdevuosivaivoihin? Vastaus kuuluu: et tarvitse, mutta bisneksentekijä tarvitsee höynäytettävää.

Tästä hupsuttimesta on jo toista vuotta sitten kirjoittanut Paholaisen Asianajaja blogissaan. Hän on käsitellyt muutakin magneettihömppää, joten minun ei tarvitse toistaa samoja juttuja. Lisään vain pari huomiota.

Tieteelliseltä näyttävän tekstin keskeltä löytää pari helmeä. Ensimmäinen on tässä:

...vaikutus perustuu negatiivisen magneettinavan vaikutukseen. Valitettavasti jotkut magneettilaitteet ovat kaksinapaisia tai käyttävät vastakkaista napaa.
Valitettavasti tiede tuntee yksinapaisen magneetin ainoastaan teorian puolelta. Magneetin napoja ei myöskään kutsuta positiiviseksi tai negatiiviseksi vaan pohjois- ja etelänavoiksi. (Laite kiinnitetään pikkuhousuihin magnettiklipsillä, mikä muuten edellyttää kaksinapaista magneettia.) Vallankumouksellisen magneettituotteen valmistajan pitäisi tuntea magnetismistä edes perusasiat. Toinen helmi:

LadyCare ei sovi henkilöille, joilla on tai joiden kumppanilla on sydämentahdistin tai defibrillaattori.
Defibrillaattori on hienon kuuloinen sana. Se on se lääkärisarjoista tuttu laite, missä on rinnan päälle laitettavat kahvat. Sillä annetaan sähköisku, jonka tarkoitus on saada sydämen rytmi kohdilleen. Harva pitää sellaista päällään.



Miten valelääkärit tähän liittyvät? Lääkinnällisten laitteiden valvonnasta vastaa Valvira, joka ei valelääkäreiltä ehdi puuttumaan valelääkelaitteisiin.

18.11.2011

Sietämisen kevyt olemus

Olin seuraamassa Rokumentti-festivaaliin liittyvää Joensuun rasistinen menneisyys -seminaaria. Melkoinen yleisömenestys klo 12 perjantaina: salin 250 istumapaikkaa olivat täynnä ja viitisenkymmentä istui seinustoilla. Hieno tilaisuus ja hienoa puhetta.

Keskustelussa oli mukana entinen skini, entinen teini (nykyinen toimittaja), tutkija (junan tuoma), näyttelijä (musta maahanmuuttaja),  poliisin erityisnuorisotyöntekijä (junan tuoma) ja perhekodin johtaja (maahanmuuttaja, ei musta). Seminaari käsitteli Joensuun lähihistorian surullista skinimenneisyyttä. Käydyssä dialogissa etsittiin työkaluja nykyisten ongelmien ratkaisuun lähihistorian diskurssissa. Kysessä ei ollut varsinaisesti maahanmuuttaja vs. rasisti -dialogi vaan dialogissa käsiteltiin asioita, joita tulevassa dialogissa tulisi presentoida.

Jos et ymmärtänyt  edellistä kappaletta, hyvä niin. Ei tarvitsekaan. Höpöjargon on tarkoitettu niille, jotka ovat kotoisin Jargonista ja joiden äidinkieli on höpöjargon. En ole mikään rasisti, mutta minusta jargoneita pitäisi auttaa omissa maissaan; virastoissa, projekteissa, käyttöohjeissa, yliopistoissa ja lääkärin vastaanotolla. Tehokas jargoninjahtaus on vaikea asia. Emme edes tarkalleen tiedä, minne kaikkialle Jargon on levittänyt lonkeroitaan. Taistelu jatkuu: paras jargoni on kuollut jargoni. Eläköön!

Se Jargonista.

Jos haluamme keskustella jonkin erilaisen kanssa, meidän on opeteltava uusi kieli, varsinkin jos olemme kotoisin Jargonista. Paitsi jos jostain kummallisesta syystä tämä erilainen puhuu samaa kieltä. Hups! Jos hän puhuu samaa kieltä, ei hän olekaan erilainen, vaan samanlainen. Me puhumme kielillä, me ajattelemme kielillä, me olemme kielillä. 

Me haluamme keskustella (dialogi tarkoittaa sitä) elämisestä erilaisten kanssa. Tai siitä, että emme halua. Keskustelussa on yksi tärkeä asia, jota ilman keskustelua ei ole; Meidän pitää ymmärtää, mitä toinen sanoo. Puhua samaa kieltä. Tai sinne päin. Maahanmuuttokeskustelussa on vaikeaa se, että maahanmuuttajan  kielitaito on puutteellinen ja meidän supisuomalaisten on pinnisteltävä, jotta kuulemme. Pieniä ovat meidän pinnistelymme maahanmuuttajan pinnistelyyn verrattuna. Vaikeampaa on huomata, että samaa pinnistelyä tarvitsemme rasistin kanssa keskustellessamme. Kieli vaikuttaa samalta, mutta silti oudolta.

Kyse ei ole pelkästään muodosta, vaan myös totuuksista. Minulle yksi asia on totta, toiselle toinen. Toiselle neekerit ovat rumia, toiselle monikulttuurisuus on paratiisi. Jos hyväksymme derridadan, kaikki voi olla totta ja kaikki oikeassa. Valitettavasti kukaan ei elä derridadassa, vaan jaamme saman maailman.

Jos joku ei ymmärtänyt edellistä kappaletta, niin hyvä. Ei tarvitsekaan.

Tarkoitan sitä, että tavan tallaajalle kunnon rasisti on yhtä kaukainen ymmärryksen saavuttamaton kohde kuin ulkomaalainenkin. Et sinä perkele tavallinen ihminen ajattele pitkin päivää näitä asioita. Sitä varten ovat filosofit.

Eikä ole. Ajattele itse.

Ajattelua helpottavat valmiit sloganit, iskulauseet. Oma slogan kuulostaa hyvältä, toisen pahalta. Pahinta kuitenkin on, että sloganit tahtovat olla puolitotuuksia. Ja puolitotuus on huonompi asia kuin vale. Valeen voi aina kumota, mutta puolitotuudesta jää toinen puoli kumoamatta ja alkuperäinen väite elää välitilassa. Tarkastelkaamme kahta yleistä slogania.

"Vitun neekerit!"

Hyvä iskulause; Lyhyt, ytimekäs ja helppo muistaa. Se kertoo, että mustaihoiset ovat syyllisiä johonkin.Puolitotuuden tapaan se jättää kertomatta, mikä se rikos oikeastaan oli.

"Tavoitteenamme on monikulttuurisuus."

Hyvä iskulause;. Lyhyt, ytimekäs ja helppo muistaa. Huonona puolena on se, että kukaan ei oikeasti tiedä, mitä se tarkoittaa. Puolitotuuden tapaan se ei kerro, mitä se yksikulttuurisuus on.



 Keskustele tässä nyt sitten. Mistä saisimme tulkin?

17.11.2011

"Mamu keskustelu" ja työllisyyskurssit

Lieksalaiset ovat perustaneet facebook-ryhmän nimeltä "Mamu keskustelu ilman sensuuria (lieksa)". Linkki  toimii vielä, mutta ei ehkä pitkään, sillä poliisi tutkii ryhmän toimintaa. Ulkopuolisen silmissä tämä keskustelu vaikuttaa melko yksipuoliselta ulkomaalaisten mollaamiselta. Kyseenalaisen huomion keskipisteenä ovat mustaihoiset.

Sananvapaus on hyvä asia. Siksi minäkin nyt saan aivan vapaasti kirjoitella mitä mieleen tulee. Vai saanko? Sananvapaus sallii jyrkän, vakavan ja typeränkin kritiikin, mutta poliisiasiaksi em. ryhmän toiminta on päätynyt, sillä jotkut kommentoijat ovat suoraan yllyttäneet väkivaltaan.

Minua kiinnostaa kovasti, mikä saa ihmiset tekemään tuollaista. Luin ryhmän keskustelun läpi. Lisäksi kävin tarkastelemassa muutamien ryhmän jäsenten profiileja ja kirjoittelua omilla seinillään. Tämä oli mahdollista, sillä heidän profiilinsa olivat yhtä julkisia kuin ryhmä. Kävi ilmi, että monet, varsinkin vihaisimmat, keskustelijat olivat työttömiä. Keskusteluissa oli paljon kommentteja "neekerit on rumia" -tyyliin, mutta löytyi sieltä asiaakin, perusteluja.

Perusteluiksi vihaisuudelle esitettiin mm. seuraavia seikkoja. Mamut (maahanmuuttajat) saavat huomattavasti parempaa sosiaaliturvaa kuin perinteiset suomalaiset. Neekerit houkuttelevat 13-16 -vuotiaita tyttöjä viinan avulla ja naivat heitä, lisäksi he raiskaavat muita naisia. Jos eivät raiskaa niin vievät muuten vain. Työpaikatkin vievät perkele. Poliisi on enemmän kiinnostunut heidän facebook-ryhmästä kuin mamujen tekemistä rikoksista. Lisäksi yksi poliisi ajaa vakituisesti päissään töihin.

Hyviä perusteita, jos olisivat totta. Kyse on kuulopuheista ja epätotuuksista. Kaikki Suomessa saavat samaa sosiaaliturvaa väristä ja uskonnosta riippumatta. Jos taas maahanmuuttajat urakoivat rikoksia tai poliisit ajavat päissään, on näiden sankarien velvollisuus tehdä rikosilmoitus. Ei taida olla ihan varmaa tietoa nämä rikokset. Jos taas musta huonoa suomea puhuva mies vie sinulta tyttöystävän ja työpaikan, niin on hyvä katsoa peiliin ja miettiä, miksi he eivät huolineet sinua.

Vihaiset tuntevat, että yhteiskunta on heidät hyljännyt. Aivan aiheesta. Työttöminä he varmaan ovat joskus olleet työttömän aktivointikurssilla, työnhakukurssilla tai työverkostomoniosaamiskartoitushupsistahömppääkurssilla. Olen itsekin ollut sellaisilla. Pyydän yhteiskunnan puolesta anteeksi kaikilta osallistujilta. Työttömyystoimisto hankkii nämä ostopalveluina ja niiden taso on mitä sattuu kirjava. Opetellaan kirjoittamaan CV ja kartoittamaan oma osaaminen, opetellaan aktiiviseksi.Tällainen tekoaktiivisuus ei auta. Eivät ne sopivat työpaikat siitä lisäänny eikä meistä kaikista ole yrittäjiksi.

Nämä lieksalaiset ovat aiheesta vihaisia, mutta vihan kohde on valittu väärin. He vaativat neekereitä ja yhdyssanoja ulos paikkakunnalta. Miksi kaupunginvaltuutetut ja virkamiehet saavat jäädä?

Työttömän pitää myös verkostoitua, sillä verkostoista löytyy työpaikkoja. Nyt Lieksan työttömät ovat verkostoituneet ja odotan innolla sitä, että työnantajat napsivat heidät tästä verkostosta töihin.


Jos postaukseni saa teidät vihaisiksi, älkää sortuko väkivaltaan. Olkaa kiltisti.

15.11.2011

Valelääkärit, valehoidot ja korvakynttilät

Kansa on tyrmistynyt siitä, että lääkäreiden joukossa on valelääkäreitä. Tyypillisesti nämä ovat olleet tapauksia, joissa lääkärikoulu on syystä tai toisesta jäänyt vähän kesken. Jotkut näistä ovat ostaneet puuttuvan muodollisen pätevyyden rahalla Joku ei ollut edes päässyt lääkärikouluun. Kansa on aivan oikein tyrmistynyt. En minä antaisi autoakaan korjattavaksi kaverille, joka ei pääse ammattikoulusta läpi.

Sama kansa ottaa kuitenkin kaikenlaiset valehoidot vastaan avosylin. Löytyy energiatasoja ja magneetteja, chakroja ja vimpaimia. Lähikaupan ilmoitustaululla mainostettiin korvakynttilähoitoa, 25 euroa. Minä suosittelen, että säästä 25 euroa ja anna vaikun suojata korviasi.

Monessa maassa korvakynttilät luokitellaan lääketieteellisiksi laitteiksi, eikä niille ole myönnetty valmistus- tai myyntilupaa. Saman pitäisi koskea Suomea lain mukaan. Lääkelaitteiden valvonta kuuluu Valviralle samoin kuin lääkäreiden valvonta, mutta virasto on epäonnistunut surkeasti humpuukin valvonnassa. Edellä mainitun lain mukaan vekotin on terveydenhuollon laite, jos se on valmistajan mukaan tarkoitettu ihmisen sairauden hoitoon tai lievitykseen tai sitten fysiologisen toiminnon muunteluun. Tällöin laitetta koskee edellä mainittu laki, mikä muuten on melko tiukka!

Lukekaa vaikka tästä.

Terveydenhuollon ammattilainen on velvollinen ilmoittamaan laitteiden aiheuttamista vaaratilanteista tai läheltä piti -tilanteista Valviralle. Vuonna 1996 tehdyn tutkimuksen mukaan yli 10% korvalääkäreistä oli hoitanut korvakynttilöiden aiheuttamia vahinkoja. Ilmianna siis jokainen korvakynttilämainos.

Korvakynttilöistä lisää Paholaisen Asianajajan blogissa ja Skepsiksen sivuilla. Hopi-intiaanit ovat myös sanoutuneet irti näistä hupsutuksista.

Jos varoituksista huolimatta haluat kokeilla, niin täältä löytyy.

Paras Led korviin on Led Zeppelin ja paras kynttilä korville on kuulla rakkaalta kutsu kynttiläillallisille.

13.11.2011

Väärä todiste ei kumoa väitettä

Edellisessä postauksessani kerroin, että huomioni eivät todista mitään korvavalolaitteen toimimattomuudesta. Valitsin sanani huonosti. Takuulla se toimii ihan hyvin kuin mikä tahansa muukin hoito, johon asiakas itse uskoo. Kysymys on plasebo-ilmiöstä, joka on mukana aina ihmistä parantaessa. Ilmiö on mukana myös koululääketieteen hoidoissa. Nyt en kuitenkaan kirjoita plasebosta, vaan virheargumentoinnista.

Kyseessä on muunnelma Argumentum ad ignorantiam -virheargumentista. Sen mukaan asia on tosi, jos sitä vastaan ei esitetä todisteita. Tai vastaavasti asia on epätosi, ellei sitä osoiteta todeksi. "Kukaan ei ole todistanut, etteikö Joulupukkia olisi olemassa. Siispä Joulupukki on olemassa."

Tässä laitteen myyjällä voisi ajatella olevan todistustaakka ja tarmokkaasti sitä yritetäänkin. Todisteet ovat kuitenkin riittämättömiä, suorastaan vääriä ja tekaistuja. Tästä olisi helppoa tehdä sellainen johtopäätös, että väitekin on väärä, toisin sanoen vekotin on humpuukia. Humpuukia se todennäköisesti onkin, mutta ei sen vuoksi, että todisteet sen puolesta ovat huonoja.

Ihmisellä on taipumus tuntea myötätuntoa vääryyttä kokeneita vastaan. Jos poliisisarjassa ilkeä poliisi piilottaa huumeita syytetyn asuntoon, ajattelemme helposti, että uhri on syytön. Miten lipastoon piilotettu pussukka voi vaikuttaa siihen, pössyttelikö asunnon haltija viime viikolla?

Lisää virheargumenteistä Wikipediasta tai Skepsiksen sivuilta.


Lisätty 16.12.2011

Omat postaukseni virheargumenteista.

12.11.2011

Aivovalon tieteelliset perusteet, osa 1 (Aihetodisteita)

Lupasin kirjoittaa lisää Valkee Oy:n laitteesta, joka valmistajansa mukaan johtaa valon suoraan aivoihin ja auttaa kaamosmasennukseen. Alla esitetyt huomiot eivät todista laitteen toimimattomuutta, vaan ainoastaan antavat syytä epäillä.

Lähteenä on käytetty valmistajan omia nettisivuja.

1) Valmistajan mukaan laite parantaa vakavan sairauden. Normaalisti uusien hoitomenetelmien ja lääkkeiden testaus vie vuosikausia aikaa ja rahaa palaa tolkuttomasti. Tässä valmistaja on ensin tuonut laitteen markkinoille ja vasta sitten alkanut tutkia, onko siitä apua.

He halusivat markkinoille heti.


2) Valmistaja antaa ymmärtää, että perustana on vakavasti otettavaa tieteellistä tutkimusta. Vaikutelmaa lisätään pitkällä listalla lähdeviittauksia tieteellisiin julkaisuihin. Varmasti hyviä artikkeleja, mutta niillä ei ole mitään tekemistä laitteen kanssa. Sekaan on ujutettu valmistajien eräässä konferenssissa esittämä posteri.  Posteri eroaa tieteellisestä julkaisusta siten, että tieteellistä julkaisua arvioivat muut tieteentekijät. Posterin voi kuka tahansa esittää tieteellisessä konferenssissa, johon osallistuu. Posteriin voi myös kirjoittaa ihan mitä itse haluaa.

He käyttävät auktoriteettiperusteluja.


3) Valmistaja esittää useita tutkimuksia, joiden tarkoituksena on todistaa, miten vallankumouksellinen laite on kyseessä. Kaikissa näissä tutkimuksissa on se vika, että niissä on mukana firman omistajia tai hallituksen jäseniä. Mitään riippumatonta tutkimusta ei ole tehty. Joukossa on ainoastaan yksi vertaisarvioitu julkaisu. Julkaisu on laitettu otsikon "Valkee aktivoi aivoja lumeryhmällä kontrolloidussa aivokuvauksessa" alle. Artikkelin aihe on kuitenkin aivan toinen: miten kaamosmasentuneiden ihmisten aivot reagoivat laitteeseen eri tavalla kuin terveiden ihmisten aivot.

He johtavat harhaan.

4) Normaali tapa tutkia laitteen toimivuutta olisi järjestää ns. kaksoisokkokoe. Siinä koehenkilöt jaetaan kahteen ryhmään. Toiselle ryhmälle annetaan hoitoa laitteella. Toiselle ryhmälle ei, mutta kuulokket käsitellään siten, että ne lämmittävät tarkalleen samalla tavalla. Lisäksi koehenkilöiden kanssa tekemisissä olevat ihmiset eivät tiedä, annetaanko hoitoa tällä kertaa vai ei. Tällainen koe on takuulla halvempi ja helpompi tehdä kuin aivotutkimukset.

Kaksoisokkotutkimuksia ei silti ole tehty.

5) Laitteen hinta (185 €) on älytön. Samanlaisen valon korvaansa saa muutaman euron jouluvaloista.

He haluavat rahasi.


Palaan asiaan vielä. Menkää ulos, kun on valoisaa.


Alla lisää linkkejä asiasta käytyihin keskusteluihin.

Oulun 1
Terence Eden

Lisatty 16.12.2011

Lisää korvavalosta


9.11.2011

Korvavalo tulee taas.

Tervetuloa blogini ensimmäiseen (ei niin originelliin) postaukseen. Illat pimenevät ja kaikkialla on mustaa. Mutta ei hätää, korvavalo auttaa! Vai auttaako?

Korvavaloa markkinoiva Valkee Oy on tänäkin syksynä onnistunut puffaamaan laitteensa moneen mediaan, kuten voit vilkaista täältä.

Keskustelua siitä on syntynyt nytkin, mutta sama keskustelu käytiin jo viime vuonna esimerkiksi Paholaisen Asianajajan blogissa.

Lisää korvavalosta myöhemmin.