Tosi ja epätosi, tiede ja näennäistiede, kaupankäynti ja huijaus. Miten erotamme nämä toisistaan?
25.10.2012
D-vitamiini olisi terveellistä
D-vitamiini on in
Viime aikoina on julkaistu lukuisia tutkimuksia, joiden mukaan D-vitamiinin puutos aiheuttaa sitä tai tätä sairautta tai vaivaa. Tämän vuoksi on helposti ajateltu, että on terveellistä syödä D-vitamiinia pillereinä.
Tämä lienee liioittelua.
Ensinnäkin D-vitamiinia saa kesäisin auringosta. Kesällä pillereitä ei tarvita.
Talvella useimmat saavat helposti THL:n suositteleman tarvittavan määrän tavallisesta ruuasta. Lapset, raskaana olevat ja imettävät äidit tarvitsevat hieman enemmän, mutta heidänkään ei ole mahdotonta saada sitä ihan vain syömällä. Yli 60-vuotiaat tarvitsevat vielä enemmän, ja heidän kannattaakin selvittää, mistä D-vitamiinia saa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on listannut ruokia, missä D-vitamiinia on erityisen paljon. Jos mummon kukkaro ei kestä kuhaa ja kanttarellia, niin silakka on vaihtoehto. Niin, ja pilleri. Sillä on helppo täydentää.
D-vitamiini on pop ja business
THL on esittänyt omat suosituksensa, mutta moneen ääneen on vaadittu suositusten tarkistamista. Varsinkin D-vitamiinin myyjien mielestä sitä tarvitaan enemmän ja sitä ei mitenkään voi saada ruuasta tarpeeksi. Ei kukaan. Kaikkien on ostettava pillereitä!
Mitenkähän sitä on pärjätty tähän asti?
Kun jokin on pop ja business, niin paikalle ilmestyy nopeasti rosvokauppias ja herrasmieshuijari. D-vitamiinivalmisteita on myynnissä kymmenittäin.
Kuopiolainen tutkimusryhmä päätti kutsua 30 000 yli 60-vuotiasta D-vitamiinitutkimukseen. Tämän sivutuotteena Itä-Suomen yliopisto selvitti, millaisia D-vitamiinivalmisteita on myynnissä ja tutki niiden D-vitamiinipitoisuuksia. Yllättäen noin puolet tutkituista valmisteista sisälsi merkittävästi luvattua vähemmän D-vitamiinia. Kaksi eniten luvannutta valmistetta analyseerattiin pyöreän nollan arvoiseksi.
Minä en yllättynyt.
Tulokset julkaisi eilen 24.10. Yleisradion Akuutti. Samalla se julkaisi listan tutkituista valmisteista ja niiden mitatuista pitoisuuksista.
D-vitamiini olisi terveellistä tableteissakin, jos sitä niissä olisi.
Toinen nollan saanut on Mega D3, jonka jälleenmyyjä Suomessa on Manninen Nutraceuticals. Firman blogissa Anssi Manninen julkaisee paljastavaa kirjeenvaihtoaan valmistajan kanssa. Ensimmäisessä viestissään valmistaja julistaa tulokset täysin vääriksi. Ensimmäisessä sähköpostissaan Anssille valmistaja valittaa siitä, että vain osa tabletista (10-50mg) on otettu mukaan analyysiin. Koska D-vitamiini on jakautunut tablettiin epätasaisesti, se selittää nollatuloksen. Melkoinen sattuma, sanoisin. Toisaalta, Itä-Suomen yliopisto on ystävällisesti toimittanut Akuutti-ohjelmalle selvityksen siitä, miten analyysi tehtiin. Tabletteja siis jauhettiin ainakin 20, ja siitä otettiin 10-50 mg näyte.
Toisessa sähköpostissaan valmistaja jatkaa yhä valitusta siitä, että vain osa tabletista on tutkittu. Ilmiselvästi valmistaja ei ole ymmärtänyt englanninkielistä selvitystä analyysistä. Valmistaja myös ehdottaa, että esitetyllä tavalla uuttamalla D-vitamiini ei vapaudu kuivatuista ruokaöljyn jäämistä. Selityksen makua.
Luultavasti emme koskaan saa selville, onko Manninen huijannut vai onko Mannista huijattu.
Terveysmarkkinat on yksi pop ja business
Mitäpä jos olisi tutkittu jotain muuta ravintolisää, jotain luontaistuotetta tai jotain muuta terveyshyvää?
Väitän, että olisi saatu oleellisesti samat tulokset, sillä rosvokauppias ja herrasmieshuijari näkee apajan kuin apajan.
Ja apaja on Suomessa asetettu ja suojeltu. Julkinen valta ei ole ollut kiinnostunut säätämään lakeja tai valvomaan villinä rehottavaa terveysbisnestä. Käytännössä kuka vaan saa väittää mitä vaan terveelliseksi, sairauksia ehkäiseväksi tai oloa parantavaksi ja myydä sitä sitten. Valehtelusta jää kiinni aniharvoin.
Puolet valehtelee
Kun D-vitamiinia tutkittiin, niin puolet valehteli. Kun ostat terveyshyvää, niin sinulla on 50% mahdollisuus saada suunnilleen sitä, mitä luvataan.
Siis, jos kyseessä on ravintolisä tai vastaava. Oikeassa terveyshömpässä promillekin pitää jakaa osiinsa.
Myöhemmin
On myös tutkittu valohoitoa ja D-vitamiinia. Tästä joskus toiste.
11 kommenttia:
Saa kommentoida, mutta asiattomuudet poistan.
Asiattomuutena pidän esimerkiksi mainoksia, perustelemattomia mollauksia, täysin asian vierestä kirjoittamista tai kilometrien mittaisia kommentteja.
Asiattomuutena en pidä reipasta kritiikkiä, jos sitä edes jotenkin on perusteltu. Jos saat minut kiinni hölmöydestä, sekään ei ole asiatonta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minusta alkaa tuntua siltä, että Itä-Suomen yliopiston tuloksissa on jotain häikkää. Se olisikin nolo lopputulos, mutta mahdollinen sellainen. Kuka tietää, mutta melkoinen soppa tästä on syntynyt.
VastaaPoistaD-vitamiinin saannin kanssa on kyllä niin ja näin. Esim. Finravinto-tutkimuksissa on osoitettu, että normikansalainen ei saa tarpeeksi D-vitamiinia ruoasta, joten kyllä sitä vain on useimpien purkista otettava.
Olisihan se ikävää, jos yliopisto olisi mokannut. Nolostun kovasti, jos niin on tapahtunut, sillä julkisesti sanon vielä nyt, että en usko sitä.
PoistaMikään analyysi ei voi olla parempi kuin näyte, mistä se tehdään. Tässä ehkä sopisi pohtia sitä, miten näytteet on kerätty. Itä-Suomen yliopisto keräsi näytteet ostamalla valmisteita sieltä, missä niitä tavallisestikin myytiin.
Mitenkähän näytteet valmistajien analyysitodistuksia varten on kerätty?
Pikaisen vilkaisun mukaan Finravinto-tutkimus on D-vitamiinin osalta mm. selvittänyt sen saantia (suhteessa suosituksiin). Tämä kertoo ainoastaan sen, miten tavallinen ihminen saa D-vitamiinia normaalista ruuasta. Ei sitä, miten helposti tavallinen ihminen voisi sitä saada. Ihmisten ruokatottumuksiin on ennenkin pystytty valistuksella vaikuttamaan.
Vierastan purkkia. Se helposti antaa käyttäjälleen mielikuvan, että ruokavalion voi korjata sillä. Mutta onhan silläkin paikkansa.
Pahasti näyttää siltä, että on pakko nolostua. Palaan asiaan vielä myöhemmin.
PoistaVoi ei. Katsoitko A-Talkin? Entä luitko jo eilen kirjoittamani jutun?
PoistaYliopiston tutkimus ei tainnut ihan onnistua.
Kyllä. Kyllä. Ei tainnut onnistua, ei.
PoistaEikös vuodenvaihteen tienoilla ole luvassa laki, joka kieltää terveysvaikutteiden mainostamisen, ellei niitä ole hyväksytysti tutkittu ja tutkimuksissa mainittu vaikutus havaittu? Harvalla terveyshömppäpillerillä sellaisia tutkimuksia on takana, joten taitaa olla jatkossa purkit melko vähätekstisiä...
VastaaPoistaJos niissä on vähän tekstiä, niin hyvä niin. Näin ei kuitenkaan valitettavasti käy, sillä markkinoijat kyllä keksivät uusia mainoslauseita, jotka eivät suoraan väitä, mutta antavat ymmärtää. Näin taisi muuten jo käydä joidenkin kotimaisten probioottivalmisteiden kohdalla.
PoistaTuotteiden markkinointi on yksi asia. Se, mitä niiden väitetään sisältävän ja mitä ne sisältävät, on toinen.
Näin on. Tähän mennessä hylättyjen terveysväitteiden osalta siirtymäaika päättyy Suomessa 14.12.2012.
VastaaPoistaLuontaistuntijat-terveyskauppaketju lähetti jokin aika sitten tiedotteen. Siinä sanoo toimitusjohtaja Marjut Myllymäki näin:
”Uusi lainsäädäntö rajoittaa käytännössä mahdollisuuksia kertoa kuluttajille tuotteiden vaikutuksista, käyttötarkoituksista ja niistä tehdyistä tutkimuksista. Esimerkiksi auringonhattu-uutteen ja salvia-uutteen tapaisten perinteikkäiden tuotteiden osalta hyväksymisprosessissa tulisi ottaa huomioon tieteellisten tutkimusten lisäksi myös jopa satojen vuosien käyttötietoperinne.”
Siis ei missään nimessä pidä ottaa huomioon käyttöperinnettä, vaan nimenomaan tutkittua tietoa.
Ja eihän tuotteilla ole vaikutuksia, jos niistä ei kerran ole tutkimusnäyttöä, joten miksi "vaikutuksista" pitäisi voida kertoa.
Ihan huttua koko kommentti.
Mpkb.org kertoo mm. D-tietoa tieteen kannalta. Ihmiskunta kärsii rajusti D-valheessa elämisestä. D-puutosta ei aitotieteellisesti esiinny ollenkaan.
VastaaPoistaKiitos mielenkiintoisesta linkistä. Sivustolla on hirveästi tieteellisen näköistä tekstiä, mutta ensisilmäykseltä myös huolestuttavalta. Yhden ihmisen mukaan nimetty hoitokeino tehoaa useisiin vaivoihin ja lääkkeenä tarjotaan yhtä lääkettä.
PoistaMainokselta vaikuttaa. D-vitamiinistä on puhuttu paljon, monet pitävät sitä suorastaan ihmelääkkeenä. Totuus on varmaan jossain, mutta se ei varmaan selviä ihan näinä päivinä. Viittaamassasi sivustossa se sen sijaan esitetään melkein myrkkynä. Tämäkin vahvistaa käsitystäni, että tämä Marshall-protokolla on huuhaata.
D-vitamiinin puutosta todellakin esiintyy yhä.
Aiemmin lapsilla Suomessakin esiintyi riisitautia,
joka johtui pahasta D-vitamiinin puutteesta.
Nykyään ei juurikaan, koska moniin elintarvikkeisiin
lisätään D-vitamiinia.
Palaan asiaan.
Joku on jaksanut lukea vielä tarkemminkin läpi linkkisi:
Poistahttp://www.sciencebasedmedicine.org/index.php/the-marshal-protocol/